tiistaina, maaliskuuta 16, 2010

Kohtaamisia

Tilanteet muuttuu vauhdilla. Yritin eilen moneen otteeseen pysähtyä kirjoittamaan tänne, mutta elämä vei mennessään enkä siis ehtinyt. Nyt alkaa olla päivän kokoukset ohi ja kiireellisimmät puhelut ja sähköpostit hoidettu eli on aikaa tähän:)

Mikkelin Setlementti ry:n Sentraalissa oli eilen avoimien ovien päivä. Onhan siellä ovet auki joka päivä, mutta nyt oli oikein järjestettyä toiminnan esittelyä, kahvia ja musiikkiesitys. Paikalla oli porukkaa paljon, ihan tungokseen asti.

Ilmapiiri Sentraalissa on tosi myönteinen ja eilen paikalla oli paljon sellaisia tuttuja mummoja, jotka tulivat ekaa kertaa paikkaan tutustumaan ja tietenkin ihastuivat toiminnan monipuolisuuteen ja välittömään tunnelmaan. Moni ihminen oli kiinnittänyt huomiota ilmoitukseen, että minäkin yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana olen paikalla ja halusi tulla tervehtimään tai kertomaan huoliaan. Kaikille läsnäolijoille jäi tilaisuudesta hyvä mieli.

Iltapäivällä me valtuuston puheenjohtajat tapasimme salillisen nuorisotyön ammattilaisia. Tilaisuus oli kutsuttu koolle meidän aikaisemmin lanseeraaman Nuorten Aseman vuoksi. Esittelimme ajatusta ja kuulimme kaupungin kehitysjohtajan visiointia sen toteuttamiseksi. Keskustelu oli varovaista, mutta mennessä nähhään. Hyvä siitä tulee:)

Ei kommentteja: