sunnuntaina, huhtikuuta 18, 2010

Minä ja Mannerheim

Menneellä viikolla on mikkeliläisille taas saatu puhetta Mannerheimista. Viime maanantain kaupunginhallituksessa valtuuston puheenjohtaja esitteli porukoille saamaansa yhteydenottoa Mannerheim-elokuvan tekijöiltä.

Kirjeessä tarjotaan Mikkelin kaupungille mahdollisuutta osallistua elokuvan tekemiseen siten, että joku kohta filmistä kuvattaisiin täällä, mutta niin ettei missään autenttisissa paikoissa kuten Päämajamuseossa vaan ehkä entisen varuskunnan Karkialammen alueella ja studioissa.

Houkuttimena Selinillä oli se, että parin viikon ajan kaupungin palveluita olisi käyttämässä mittava porukka ja että elokuvan lopputeksteissä mainittaisiin Mikkeli. Hintana tälle kaikelle olisi 600 000 euroa. No joo.

Kaupunkilaiset ovat varoitelleet meitä päättäjiä menemästä tähän mukaan. Oma ymmärykseni onkin, että kaupungin tehtävänä ei ole olla tämän elokuvan rahoittajana. Huomattavasti pienemmällä summalla voidaan ilmaista nimellinen tukemme sille, että he valitsevat kauvauspaikaksi Mikkelin (jos valitsevat), mutta miksikään rahoittajaksi näillä ehdoilla ei pidä ryhtyä.

Paikallinen lehtemme Länsi-Savo julkistikin kilpailun lukijoilleen, jossa kaupungin johtaville virkamiehille ja poliitikoille keksitään roolit kyseiseen elokuvaan. Nauroimmekin valtuuston puheenjohtajakollegani Martti Lokan (kesk.) kanssa, että hänestä varmaankin tehdään kaatunut venäläinen. Minulle lehden "Vartin pohtija" todennäköisesti keksii merkittävän roolin Marskin hevosen lannanlapioitsijana tai Mannerheimin pyykkärinä.

Ei kommentteja: