tiistaina, huhtikuuta 13, 2010

Naisenergiaa

Mikkelin kaupunginvaltuuston naiset olivat eilen koolla kaupungin saunaosastolla. Meidän "epävirallinen" puheenjohtajamme Maija-Liisa Paananen (sd.) on tällä kaudella saanut järjestettäväkseen useita kertoja innokkaan naislauman tilaisuuden.

Eilen illalla kuulimme kolmea kolmannen sektorin toimijaa ja heidän näkemyksiään ja toiveitaan yhteistyön syventämiseksi kaupungin suuntaan. Vierainamme olivat Setlementti ry, Omaishoitajat ja läheiset ry ja Viola ry.

Alkuesittelyjen jälkeen valtuutetuilla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä. Kysymykset olivatkin kaikki tosi relevantteja ja vastaukset ammattimaisia. Varmasti jokaiselle mukana olleelle tuli aivan toisenlainen tiedontaso näistä muutamasta järjestöstä ja toivoakseni hieman painetta, kun esim. ensi vuoden budjettia ryhdytään vääntämään.

Muutoin näillä naisvaltuutettujen omilla tilaisuuksilla on toivotunlainen vaikutus. Kaikkia valtuuston naisia kiinnostavia asioita on paljon ja niistä on ihan erilaista keskustella ainoastaan naisten kesken. Hyvä esimerkki oli tekemäni valtuustoaloite turvakodin perustamiseksi Mikkeliin, jonka eräässä naisvaltuutettujen tilaisuudessa esittelin ja sain kaikkien paikalla olevien naisten nimet siihen mukaan. Loppujen lopuksi lähes kaikki miehetkin sen halusivat allekirjoittaa. Näin parhaimmillaan viedään asioita yksimielisesti eteenpäin.

Ei kommentteja: