torstaina, toukokuuta 20, 2010

Julkisia palveluja...onko niitä?

Maanantainen puolueen varapuheenjohtaja Maria G:n vierailu Mikkelissä sujui hyvin. Väkeä oli hellepäiväksi hyvin paikalla ja Helsingistä tuleva junakin oli ainoastaan viisi minuuttia myöhässä.

Kävimme keskustelua julkisen terveydenhuollon alasajosta. Tuntui pahalta kuulla mikkeliläisten kertomuksia siitä, kuinka heitä on pompoteltu paikasta toiseen tai kuinka on ollut vaikeaa päästä lääkäriin. Olen entistä vakuuttunempi siitä, että tämän hallituksen tarkoitus on ollut aivan systemaattisesti ajaa julkista terveydenhuoltoa alas ja laittaa tavalliset kuntalaiset kärsimään.

Rahalla pääsee myös lääkäriin ja sitä porvareiden kuuluttamaa valinnan vapautta voidaan käyttää, mikäli lompakko sen sallii. Tavallisilla ihmisillä ei ole vaihtoehtoja. Työttömän tai pientuloisen eläkeläisen on käytettävä julkisia palveluita, oli niitä tarjolla nopeasti tai ei.

Kollega Maria Guzenina-Richardson pääsi lähtemään takaisin Helsinkiin ainoastaan kymmenen minuuttia myöhässä olevalla junalla. Itse yritin maanantai-iltana lähteä 19.07 junalla, mutta junan arvioiduksi lähtöajaksi ilmoitettiin n.20.35. Tällaista VR:llä. Liekö syynä helle vai siitepöly, mutta ärsyttävää joka tapauksessa.

Onneksi bussit kulkevat kelistä ja olosuhteista huolimatta ainakin vielä Mikkelin ja Helsingin väliä, joten jälleen tiistaiaamuna sain herätä 4.30 ehtiäkseni aamuksi eduskuntaan kokouksiin. Syrjäisemmillä kulmakunnilla ovat harventuneet ja lakkautetut bussivuorot todellisuutta; ole siinä sitten ympäristöystävällinen joukkoliikenteen käyttäjä!

Ei kommentteja: