Eilinen A-studio käsitteli Etelä-Savon vaalipiiriä siinä sarjassa, jossa käydään läpi kaikki maakunnat ja vaaliasetelmat. Meillä ei suurta draamaa saatu aikaiseksi niinkään puolueiden välille tai edes persujen ympärille. Pääosassa oli eduskunnan käsittelyssä oleva maankäyttö-ja rakennuslaki.
Lyhyesti kerrottuna kuvio on seuraava; Etelä-Savon maakuntavaltuusto hyväksyi yksimielisesti maakuntakaavan, jossa oli 6 suurkaupan kaavamerkintää. Näistä ympäristöministeriö eli kaavaoista vastaava Vapaavuori pyyhki yli neljä. Tämä tapahtui siis pitkän vitkuttelun jälkeen ja nykyisen lain voimassa ollessa.
Nyt hän on tuonut eduskuntaan lain, jolla tätä ympäristöministeriön määräysvaltaa aiotaan kasvattaa. Suurimpana epäkohtana on, että lakiin kirjataan kauppapaikkojen sijainnin ensisijaisuus ja se olisi suuryksiköiden osalta kaupunkien keskusta-alue. Kuntien ja maakuntien kaavoitusmonopoli menettäisi merkityksensä, kun jokaisen rautakaupan sijainnista päättäisi tosia-asiassa ministeri, jonka hinkuna on saada puimurit ja traktorit muiden kaupunkien keskustoihin. Helsinkihän on ihan oma lukunsa.
Itse lakiin sisältyy monta muutakin erittäin ongelmallista kohtaa, mutta eniten ärsytystä itsessäni herättää tämä meidän oma jo tutuksi käynyt kaava. Maakunnassa yhteisesti sovitut asiat kansanedustajien kesken menettävät merkityksensä kun rouvat Järvinen (vihr.) ja Toivakka (kok) vaihtavat kantaansa aina sen mukaan, mikä itselle kulloinkin tuntuu sopivammalta. Tämä kaava-case ei todellakaan ole ihan ensimmäinen, missä nämä daamit näin ovat toimineet.
Molemmat ovat olleet maakuntavaltuustossa hyväksymässä maakuntakaavamme suurkaupan merkintöjä. Toivakka vielä maakuntavaltuuston puheenjohtajana. Nyt A-studion haastattelussa ja tämän päivän Länsi-Savossa molemmat ovat kääntäneet takkinsa. Toki he tekivät sen jo hallintovaliokunnan käsittelyssäkin.
Molemmilla rouvilla menevät nyt henkilökohtaiset intressit maakunnan yhteisesti päätettyjen edelle. Toinen antaa jatkuvalla syötöllä lausuntoja siitä, kuinka hänestä tulee ministeri (ja siksi täytyy olla nöyränä puolueen isojen poikien edessä) ja toinen yrittää epätoivoisesti säilyttää kansanedustajapaikkansa tilanteessa, jossa vihreät tosiasiassa sen tulevat Etelä-Savossa menettämään.
Maakunnallinen edunvalvonta on pienelle maakunnalle vaikeaa muutenkin, joten olisi suotavaa, että edes kansanedustajat pysyisivät yhteisesti ja demokraattisesti tehtyjen päätösten takana. Onko liikaa vaadittu, hä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti