maanantaina, elokuuta 11, 2008

Kiinalainen juttu

Olympialaiset ovat käynnissä. Sen varmasti jokainen on jo joutunut huomaamaan. Olen toistaiseksi välttynyt näkemästä yhtäkään lähetystä kisoista, mutta toki uutisointia olen muuten saanut seurata.

Massiiviset avajaiset ihmetyttivät. Kiinalaiset esittelivät osaamistaan, jota toki vuosien varrella on kertynyt. Nykyteknologia tuntuu olevan myös hallussa; järjestäjät siirsivät avajaisten ajaksi sadepilvet pois stadionin yläpuolelta. Yksinkertaisessa mielessäni vain ajattelin, että eikö samaa keinoa voisi joskus kokeilla päinvastaisesti esimerkiksi kuivuudesta kärsivän Afrikan yllä...

Rahaa kisojen ympärillä siis pyörii ja kaikki konstit on otettu käyttöön. Näin myös varmasti urheilijoiden osalta. Suurimpana jännitysmomenttina tuntuu olevan se, kuka tai mikä maa ensimmäisenä dopingista kärähtää. Olympia-aate taitaa olla pelkästään sivuseikka.

Ei kommentteja: