Kunnallispolitiikassa toimiminen vaati pitkää pinnaa. Tämän olen todennut jo vuosia sitten ja oma pinnani on myös venynyt aika lailla. Joskus tuntuu siltä, kuin mikään asia ei etenisi mihinkään ja kaikki itsestään selvät ratkaisuehdotukset tyrmätään. Se, mikä auttaa jaksamaan yhteisten asioiden hoitamista, on silloin tällöin koetut onnistumisen hetket.
Oma tapani toimia kunnallispolitiikassa on päälle päin varsin näkymätöntä. Pidän siitä, että pienet (mutta kuntalaiselle suuret) asiat hoidetaan keskustelemalla kollegojen ja virkamiesten kanssa. Konkreettista apua on näin saatu annettua vuosien aikana kymmenille ja välillisesti sadoille ihmisille.
Isot päätökset vaativat tietyt viralliset reitit. Päätökset tehdään lautakunta-,hallitus -ja valtuustotasolla. Muistan, kuinka Mikkelin, Anttolan ja maalaiskunnan yhteenliittymisen (2000)jälkeen pidimme tärkeänä sitä, että kolmen kunnan toiminnot saadaan järkevöitettyä ja päällekkäisyydet poistettua. Kolminkertaisen henkilöstön tiedettiin siinä vaiheessa olevan meille haaste. Viiden vuoden irtisanomissuoja kuitenkin käsitettiin niin, että toimintoja ei sinä aikana voitaisi uudelleen organisoida.
Tätä haastetta purkamaan tein vuoden 2006 alussa valtuustoaloitteen Mikkeli-sopimuksen tekemiseksi. Olin sitä pitkään harkinnut ja miettinyt. Samankaltaisia sopimuksia oli tehty aikaisemmin joissakin muissa kaupungeissa ja tulokset olivat olleet myönteisiä. Idea aloitteessani oli se, että kaupunki sitoutuu olemaan lomauttamatta tai irtisanomatta henkilöstöä ja henkilöstö (järjestöineen) puolestaan sitoutuu muutokseen.
Nyt aloitteeni on vihdoin käsitelty ja sen pohjalta ollaan valmiita käynnistämään jatkovalmistelut. Tämän onnistumisen ilon tunteen olisin kernaasti halunnut kokea jo pari vuotta sitten. Silloin työntekijöiden lomautustoimet tänä vuonna olisivat olleet pelkkää painajaisunta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti