Vanha Irwinin biisi tuli mieleen, kun olen seurannut keskustelua presidentti Halosen ehdotuksesta laittaa lapset kouluun myös silloin tällöin lauantaina. Ideahan on ammuttu alas joka suunnalta ja sitä on ehditty tietenkin jo varsin väärinkin ymmärtää.
Presidentti on huolissaan taito-ja taideaineiden opetuksesta lapsille. Tosiasia on, että juuri näistä aineista on kouluissa nipistetty. Nykylasten liikkumattomuus on myös todellinen ongelma ja se on monella taholla tiedostettu. Ehdotus lauantaisista koulupäivistä näiden aineiden ympärillä on perusteltu ja toiminut hyvin keskustelun avaajana.
Äitinä ja opettajana en kuitenkaan haluaisi olla siirtämässä yhtään enempää vastuuta kouluille. Tiedän, että on paljon perheitä, joissa lasten harrastukset määräävät elämäntahdin. Tiedän myös, että on liikaa perheitä, joissa ainoa harrastus lapsilla on erilaiset tietokone- ja konsolipelit. Kohtuus näissäkin asioissa on vaikea löytää, mutta sitä pitää tavoitella.
Suurempi murhe meillä pienten koululaisten vanhemmilla on kuitenkin se, että koulupäivien jälkeinen iltapäivä on lapsilla kovin pitkä. Oma kolmasluokkalaiseni menee kolmena aamuna kahdeksaan ja pääsee kahdentoista ja yhden välillä. Työssäkäyvien vanhempien on kovin haastavaa saada lapsen iltapäivä kulumaan turvallisesti ja mielekkäästi.
Me olemme Onnin kanssa hyvässä asemassa; meillä on Muori, joka on mielellään vastaanottamassa poikaa (kavereineen) kotona silloin, kun äiti on töissä. Iltapäivät sujuvat samojen rutiinien mukaan ja rutiinit pitävät lapsen tiellä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti