torstaina, toukokuuta 07, 2009

Ehdokasta valitsemaan!

Viikko sitten pidettiin SDP:n Eurovaalikampanjan avaus Helsingissä. Olin mukana Bio Rexisssä ja tunnelma oli oikein hyvä. Ehdokkaat olivat lähes kaikki päässeet paikalle ja itsekin tapasin heistä muutaman ihan ensimmäistä kertaa.

Väkeä Bio Rexissä oli paljon. Tämäntyyppiset tilaisuudet kiinnostavat ihmisiä ja se on tietenkin kaikkien kannalta vaan hyvä asia. Välähdykset tv-uutisissa ja jutut lehdissä keskittyivät tosin ainaostaan Isä Mitron mekon esittelyyn.

Olen hiukan harmissani siitä, että media nostattaa näissäkin vaaleissa meidän porukasta keskiöön sellaista ehdokasta, joka on tullut mukaan (mielestäni) erikoisten kilpailutusvaiheiden jälkeen ja olematta edes meidän puolueen jäsen. Ehdokasjoukossa on monta sellaista henkilöä, joilla on kokemusta kotimaan politiikasta, kiinnostusta ja ymmärrystä kansainvälisiin asioihin sekä pitkä tausta omassa puolueessamme.

Näistä henkilöistä tulisi kirjoittaa ja heidän ajatuksiaan Euroopasta tulisi tuoda julki. Itse olen lupautunut olemaan mukana kaikkien ehdokkaidemme tilaisuuksissa omassa maakunnassamme ja tekemään voitavani sen puolesta, että saamme hyvän tuloksen. Omaa ehdokastani en vielä ole ratkaissut ja siksi toivoisin myös aivan itsekkäistä syistä sitä, että asiakysymyksiä päästäisiin lehtien palstoilla käsittelemään.

Ensi tiistaina puolueemme ehdokkaat pysähtyvät pariksi tunniksi Mikkelin torille ja siellä on kansalaisille tarjolla paitsi soppaa, niin myös sielunhoitoa. Nyt kannattaa kaikkien tulla paikan päälle kyselemään ehdokkailta mielipiteitä EU:sta ja varmistumaan oman ehdokkaansa löytymisestä.

Samana päivänä olen mukana järjestämässä ehdokkaiden Liisa Jaakonsaaren ja Nesrin Canin kanssa kahvitilaisuutta Savonlinnassa, joten silloin on mahdollisuus kaikilla savonlinnalaisillakin tulla kahvila Herkku Pekkaan jututtamaan kaikkia meitä kolmea. Tarkemmat ajat tiistain Itä-Savossa.

Ei kommentteja: