sunnuntaina, toukokuuta 17, 2009

Nöyryyttä peliin

Eduskunnan perustuslakivaliokunta (pevi) sai vihdoin keskiviikkona valmiiksi lausuntonsa uudesta yliopistolaista. Lausunto tuli meille sivistysvaliokuntaan, jossa muutoksia täytyy pystyä pevin yksimielisen lausunnon perusteella pystyä tekemään.

Pevi kiinnitti huomiota juuri niihin samoihin ongelmakohtiin, joita me demarit olemme pitäneet yllä. Ne epäkohdat, joita hallituksen esityksessä on, ovat nyt konkretisoituneet ja ne tulee hallituspuolueidenkin edustajien ottaa todesta. Ei ole mitenkään vähäistä se, että perustuslakiamme ja sen noudattamista valvova valiokunta ottaa näin jyrkän kannan lakiesitykseen.

Ministeri Virkkunen (kok) tyylilleen ominaisena kiirehti vähättelemään olemassa olevia ongelmia ja vakuuttamaan, että laki tulee voimaan esitetyssä aikataulussa. Viimeistään nyt tulisi ministerin ja muiden kokoomuslaisten ottaa mukaan ripaus tervettä nöyryyttä ja todeta, että muutosvaatimukset ovat aiheellisia ja niihin tullaan kiinnittämään huomiota. Kaikkien tavoitteena tulisi olla se, että lait ovat valmistuessaan hyviä ja että ne on huolella tehtyjä. Liian monessa asiassa nykyhallitus ei näin kykene toimimaan.

Ei kommentteja: