tiistaina, toukokuuta 19, 2009

Finanssikriisistä työllisyyskriisiin

Pitkin viime syksyä olemme saaneet tolkuttaa hallituksen porukoille sitä, että maahamme tulee ulottumaan kansainvälinen finanssikriisi. Eri syistä johtuen, maan hallitus ei halunnut asiaa ottaa todesta.Vasta tämän vuoden puolella on ääni kellossa muuttunut. Myös hallituksen on ollut pakko tunnustaa talouden kiristyminen, yritysten henkilöstön lomautukset ja irtisanomiset sekä kasvava työttömyys.

Työttömyysaste on noussut vuoden aikana 6,4 prosentista 8,3 prosenttiin. Sen arvellaan olevan ensi vuonna jo 10 prosenttiin. Näiden tunnuslukujen ja arvioiden valossa on kestämätöntä, että hallitus panttaa ohjaamasta varoja työttömyyden hoitoon, vaikka juuri tällä hetkellä näitä resursseja tulisi sinne kohdentaa. Suurin huoli kaikilla on etenkin nuorista ja vastavalmistuneista, jotka joutuvat aloittamaan aikuisen elämänsä vailla työtä.

Tein asiasta viime viikolla kirjallisen kysymyksen, josta toimitin tiedotteen myös Länsi-Savoon, mutta asia ei uutiskynnystä tällä kertaa ylittänyt. Edellinen tiedotteeni toisesta kirjallisesta kysymyksestä (ja vastauksesta) ei myöskään lehteen mahtunut, joten jouduin muokkaamaan sen mielipidekirjoitusmuotoon, joka viikon viiveellä sitten julkaistiinkin. Saamani palautteen perusteella siinäkin asiassa oli yleistä mielenkiintoa ympäri maakuntaa.

Ei kommentteja: