tiistaina, toukokuuta 12, 2009

Junantuomat

Tänään on lähtenyt liikkeelle demareiden radanvarsikiertue. Ideana on, että eurovaaliehdokkaat kiertävät junalla eri suunnassa Suomea ja pysähtyvät joillekin paikkakunnille tapaamaan ihmisiä. Mikkelin torilla junantuomat ovat siis tänään klo 11.15-14 välisenä aikana.

Paikalliset ovat järjestämässä lohikeittotarjoilua ja ainakin tällä hetkellä keväinen keli suosii torikansaa. Eduskuntaryhmässä olemme keskustelleet siitä, kuinka me edustajat voimme olla tukemassa kampanjoita ja olemme todenneet, että pyrimme olemaan kaikissa alueemme tapahtumissa mukana ja sillä tavalla vauhdittamassa hyvän vaalituloksen syntymistä.

Tästä syystä johtuen, joudun tänään olemaan pois eduskunnasta, sillä olen lupautunut olemaan mukana sekä Mikkelin torilla että Savonlinnassa pidettävässä keskustelutilaisuudessa kahvila HerkkuPekassa klo 16-17.30. Itä-Savon ilmoituksessa kerrotaan tänään, että "Demari-leidit ovat kahvilla". Tilaisuudessa kahvittelevat lisäkseni Liisa Jaakonsaari ja Nesrin Can.

Tänään olisi ollut myös mahdollisuus osallistua Mikkelin kaupunginhallituksen seminaariin, johon meidät valtuuston puheenjohtajatkin on "velvoitettu" olemaan läsnä. Harmi, että en Kirkkonummelle nyt pääse, mutta toivottavasti varsinaiset hallituksen jäsenet ovat kaikki mukana. Näillä kaukana kotoa pidettävillä seminaareilla on merkityksensä ja etenkin nyt, kun meidän kaupunginhallituksessa on paljon uusia jäseniä, olisi hyvä saada niin pelisäännöt kuin toiminnan tavoitteetkin yhteisesti sovittua.

Ei kommentteja: