sunnuntaina, toukokuuta 24, 2009

Vapaalla

Helatorstain paras merkitys monelle on sen tuoma arkivapaapäivä. Niin myös meidän perheelle. Olimme Onnin kanssa kaksistaan reissussa toisella puolella Suomea; Tampereella. Huvipuisto Särkänniemi oli meille molemmille mukava kokemus. Omasta lapsuudestani muistan, kuinka aina Linnanmäen -reisulle sattui sadekeli, mutta se ei menoa haitannut. Nyt Tampereella yllätti raekuuro ja ukkosmyrsky, mutta saimme pyörittyä riittävästi laitteissa tuntitolkulla ennen sitä.

Meidän kiireisten ja työssäkäyvien vanhempien tulisi kaikkien muistaa se, että lasten kanssa tulee ehtiä viettää aikaa. Jokainen lapsi ansaitsee kahdenkeskisiä hetkiä molempien vanhempiensa kanssa. Hetkien ei tarvitse olla elämysmatkoja huvipuistoihin tai muuta sirkushuvia, vaan rauhalliset kotihetket ihan vaan kaksistaan ovat kaikille lapsille tärkeitä.

Näillä tämän viikon vapaapäivillä on uskomaton vaikutus; jo nyt olisin taas valmiina arkeen:) Onneksi oma työni on sellaista, että olen voinut jo tänään tehdä monenlaista työhön liittyvää juttua. Seuraavat viikot ennen juhannusta ovatkin tosi kiireisiä. Onnin koulu päättyy ensi lauantaina ja hän aloittaa kesälomansa viettämällä isänsä kanssa kesäkuun kaksi ekaa viikkoa, jolloin itse olen vielä yötäpäivää töissä.

Ei kommentteja: