lauantaina, toukokuuta 09, 2009

Vihreät verkoilla

Männä viikolla salissa äänestettiin norppien suojeluun liittyvässä asiassa. Hallituksen esitys 228/2008 vp Ympäristölle aiheutuvien vahinkojen korvaamista koskeva lainsäädäntö piti sisällään edustaja Pentti Tiusasen (vas.) ehdotuksen lausumaksi tähän esitykseen.

Lausumalisäys edellytti, että "hallitus ryhtyy välittömästi kalastuslain ja luonnonsuojelulain nojalla toimenpiteisiin, jotka turvaavat saimaannorpan esiintymisalueella riittävän laajan 1500 neliökilometrin verkkokalastuksen kieltoalueen 15.4. ja 30.6. väliseksi ajaksi lajin sukupuuttoon kuolemisen estämiseksi."

Asiasta äänestettiin siinä paikassa, jossa päätöksiä tehdään eli täysistunnossa. Norppa-asia on ollut varsinkin itäsuomalaisissa tiedotusvälineissä paljon esillä pitkin kevättä. Norppien puolustajiksi on ilmoittautunut myös moni meidän maakunnan kansanedustajista. Tiusasen esittämää verkkokalastuksen rajoittamista on vaadittu maakunnan lehdissä myös hallituspuolueiden kansanedustajien kirjoituksissa. Salissa tätä asiaa ei kuitenkaan nähty puolustamisen arvoisena!!!

Suurinta kuhinaa äänestystilanne aiheutti luonnollisestikin Vihreiden ryhmässä. Tyypilliseen tapaansa he kaiken kuhinan keskellä kuitenkin uskollisesti noudattavat hallituksen esitystä, viis siitä, mitä muualla asiasta ovat lausuneet. Nyt virittäisinkin verkon aktiivisille savonlinnalaisille ja Itä-Savon toimittajille; tarttukaa täkyyn ja tiedustelkaa äänestyskäyttäytymisen syitä. Olen varma, että selitykset on jo valmiiksi mietittyinä, niinkuin esimerkiksi ohikulkutie- tai Pieksämäen Ideapark -asiassa.

Ei kommentteja: