lauantaina, toukokuuta 02, 2009

Vappuviilistelyä

Vapun vietto alkaa olla voiton puolella. Upea aurinkoinen sää houkutteli eilen ihmiset sankoin joukoin liikeelle. Mikkelin Kirkkopuistossa oli aamukymmeneltä väkeä enemmän kuin pitkiin aikoihin. Samoin Työväenlaulutilaisuus Musiikkiopiston kahvilassa veti tuvan täyteen sekin.



Työväenlaulut kuuluvat Vappuun. Koskettavat sanat ja voimakas soitanta aiheuttavat tuntemuksia kaikissa kuulijoissa. Nykytekniikka on mahdollistanut sen, että olen saanut viritettyä puhelimeni soittoääneksi "Taistojen tiellä" -kappaleen. Erityisen hauskaa soittoäänen kuunteleminen on silloin, kun joku kokoomuslaisista ystävistäni soittaa ja sanat "eespäin, eespäin tiellä taistojen, rinta rinnan astukaamme, siskot veljet, soipi laulu meidän joukkojen meitä taistoon kutsuen..." kaikuvat puhelimesta:)



Omat vappupuheeni pidin tänä vuonna Mikkelissä ja Mäntyharjulla. Molemmissa paikoissa oli siis paljon väkeä ja tunnelmat hyvät. Ihmiset olivat tyytyväisiä paitsi lämpimään keliin, niin myös puolueemme uuteen nousuun. Kymmenien ihmisten kanssa juteltuani, olen entistä vakuuttuneempi siitä, että kansalaiset alkavat saada tarpeekseen porvarihallituksen poukkoilevasta ja epäoikeudenmukaisesta politiikasta. Tänä keväänä tulemme näkemään vielä monta sellaista tilannetta, jossa suurin oppositiopuolue tulee todistamaan kansalle sen, kuka ihmisistä tosiasiassa välittää!

Ei kommentteja: