tiistaina, toukokuuta 12, 2009

Maakuntahallitus

Eilen oli koolla menneen kauden viimeinen maakuntahallitus. Meillä kansanedustajilla on ollut läsnäolo- ja puheoikeus hallituksen kokouksissa, vaikka varsinaisina jäseninä emme olisikaan. Tiedonkulun kannalta on ollut hyvä olla mukana kokouksissa.

Uusi maakuntavaltuusto kokoustaa toukokuun lopulla Savonlinnassa ja silloin valitaan uusi hallitus. Demareille on kunnallisvaalien tuloksen perusteella tulossa neljä hallituspaikkaa. Näillä näkymillä olen seuraavassa maakuntahallituksessa oikein varsinaisena jäsenenä.

Jotkut esittivät krittiikkiä sitä kohtaan, että kansanedustaja "vie yhden paikan". Ymmärrän ajatuksen, mutta pelkkä läsnäolo-ja pueheoikeus on aivan eri asia kuin olla päättäjänä mukana. Maakuntahallituksen ja kansanedustajan työn yhteyttä ei voi vähätellä.

Eilisessä kokouksessa saimme kuulla mielenkiintoisen selvityksen maakunnan lukio-opetuksen järjestämisestä tulevaisuudessa. Olin selvitykseen oikein tyytyväinen. Ammattilaisten johdolla tekemä suunnitelma vahvisti omia käsityksiäni koulutuksen kuvioista seuraavalla vuosikymmenellä.

Tämän päivän lehdessä koulujen rehtoreiden kuvataan yllättyneen selvityksen vauhdista. Jokainen eteläsavolainen rehtori on joutunut miettimään oman koulunsa kohtaloa jo vuosia, joten yllättymistä tuskin on tapahtunut. Vauhdikkuudesta ei myöskään meikäläisiä päättäjiä ole useinkaan syytetty, päinvastoin. Itse selvityksen tulokset saavat rehtoreiltakin hiljaista hyväksyntää. Tästä on hyvä jatkaa.

Ei kommentteja: