tiistaina, toukokuuta 19, 2009

Eurotour

Demareiden Eurooppa-kiertue, Eurotour, jatkaa kulkuaan. Ehdokkaat ovat jalkautuneet ympäri maata ja maanantaina saimme Mikkeliin vieraaksi puolueemme puheenjohtajan Jutta Urpilaisen. Kirjaston Mikkeli-saliin oli kokoontunut aktiivisia kuntalaisia (ja muutamia naapurikuntalaisiakin) kuuntelemaan puheenjohtajan viestiä.

Saimme kuulla katsauksen siitä, millä tavalla maa nyt makaa ja toisaalta siitä, mitä merkitystä EU-vaaleilla ja niissä oikein äänestämällä, on. Äänestysprosentin kasvattaminen on kaikkien suomalaisten etu.

Monet kansalaiset tuntuvat olevan vielä kovin epätietoisia siitä, ketä ja minkälaista ehdokasta tulevat äänestämään. Olenkin saanut muistuttaa kaikkia siitä, että näissä vaaleissa äänestysalueena on koko valtakunta eikä ehdokkaan kotipaikkakunnalla ole merkitystä.

Tärkeintä on valita omia arvojaan lähellä oleva puolue ja sieltä sopiva ehdokas. Sillä, onko europarlamentaarikko kotoisin Itä-Suomesta, Etelä-Savosta tai Mikkelistä ei parlamentin päätöksenteossa ole mitään merkitystä. Mepit ovat omissa poliittisissa ryhmissään ja tekevät siellä poliittisia päätöksiä. Suomen tai jonkun alueen etuja eivät mepit yhtenä suomalaisjoukkona suinkaan puolusta vaan päätökset tehdään akselilla oikeisto-vasemmisto.

Valtakunnan ääniharavaksi veikattu persu Timo Soini ei EU-parlamentissa vielä poliittista kotiaan ole löytänyt. Se tulisi reilusti suomalaisille ilmoittaa ennen vaaleja, jotta he voivat äänestyspäätöstä tehdessään olla varmoja, minkälaiseen ryhmään äänensä antaa. Vaaliliitto kristillisten kanssa voi aiheuttaa vaikka sen, että ääni kd:lle menee Soinin kautta ääneksi äärioikeistolaiseen/nationalistiseen pienryhmään, jonka vaikutusvalta yli 700 mepin porukassa on mitätön.

Ei kommentteja: