perjantaina, syyskuuta 25, 2009

Tällä viikolla olemme eduskunnassa urakoineet ensi vuoden talousarvioiden kanssa. Aloitteiden viimeinen jättöpäivä oli tänään. Jätin omani (25 kpl) aamupäivällä ja nyt odotellaan, kuinka niille tulee käymään:)

Muutoinkin viikko on ollut valiokunnissa työläs. Molemmissa valiokunnissani olemme tehneet lausuntoa valtionhallinnon uudistamiseksi. Kauhea uudistus edessä ja välillä tuntuu kuin valmistelu olisi jätetty eduskunnalle. Lopullisia muutoksia joutuu hallintovaliokunta käsittelemään pitkin syksyä. Toivottavasti ottavat esityksemme huomioon.

Eilen iltana olimme Suomen Pankin vieraana kuuntelemassa esityksiä maailman ja Suomen talousnäkymistä. Mielnkiintoisia alustuksia ja ajatuksia jälleen herättäviä. Tänä aamuna kuulimme eduskuntaryhmässä palkansaajajärjestöjen näkemyksiä talousarviosta ja tuottavuusohjelmasta. Huolemme on yhteinen.

Ei kommentteja: