keskiviikkona, syyskuuta 02, 2009

Metsän asialla

Eilinen Itä-Suomen huippukokous loppui osaltani yhteen päivään. Kävin siis päiväseltään Imatralla ja metsäteollisuutta käsittelevä ajankohtainen paneeli oli hyödyllinen niin myös tietenkin kovin ajankohtainen. Arvovaltainen panelistiporukka ei ratkaisua ahdinkoon löytänyt, mutta järkeviä huomioita toki kuultiin.

Tutkija Jakob Donner-Amnell kritisoi valtion omistajaohjausta ja kehotti joko tekemään sitä tai sitten luopumaan omistuksistaan, mikäli siihen ei kyetä. Ruotsalaiset ova siihen kyllä kyenneet! Erotustekniikan laitoksen (!!!) johtaja Lappeenrannan Yliopistosta puolestaan visioi uusilla puuhun ja metsään liittyvillä keksinnöillä, xylitolin tapaan. Toiveikkaana siis!

Metsän ympärillä ollaan tänäänkin. Eduskuntaryhmän kesäkokous alkaa Kuopiossa ja sitä ennen on mahdollisuus poiketa Varkaudessa StoraEnson tehtailla. Itse joudun jättämään Varkauden väliin ihan kuljetusteknisistä syistä. Yritän ehtiä Kuopion junaan ja se ei kierrä Varkauden kautta:) Ryhmässä vasrmuudella keskustellaan metsäteollisuuden tilanteesta.

Poikkesin eilen Imatralle mennessäni Puumalassa. Pikainen kahvihetki kunnanjohtaja Kitusen kanssa antoi uskoa sille, että Puumalan ja Mikkelin kuntaliitoksesta tulee huolellisemmin valmisteltu kuin Haukivuoren liitoksesta taannoin. Uskon, että tietyillä edellytyksillä, liitos on puumalalaisten etu.

Piipahdin myös sillan juurella sijaitsevassa Lasiruusussa, jossa tehdään (puhalletaan) ja myydään jo neljännessä polvessa kaikenlaista lasista valmistettua esineistöä. Tammikuussa sain oikein vierailla paikassa ja pääsin silloin myös kokeilemaan lasinpuhallusta ihan itse. Silloin puhaltamani maljakko oli odottanut noutajaansa eiliseen asti ja olihan se upeaa designia:)

Tämäkin yritys oli sijoittunut Puumalaan ihan kunnan omana älynväläyksenä, ilman elinkeinoyhtiötä, joten kyllä Puumalassa jotakin on osattu tehdä ihan oikeinkin. Tämä viestinä niille mikkeliläisille, jotka liitosta pelkäävät.

Ei kommentteja: