perjantaina, toukokuuta 16, 2008

Arvovaltaisessa seurassa

Pari päivää on taas eduskunnassa ollut melkoinen meno. Ihmiset kuhisevat ja toimittajat juoksevat edustajien perässä. Kysymyksessä on jotenkin yllättäen aktivoitunut keskustelu vaalirahoituksista. Keskustelulle on ilmeisesti ollut tarvetta ja on hyvä, että asiat perataan nyt perin juurin.

Olen päässyt osalliseksi siitä minäkin. Eilisaamuna olin oikein arvovaltaisessa porukassa, kun Yleisradion Aamun peili -ohjelmassa oli asiantuntijana oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen kommentoimassa muutamien edustajien vaalirahoitusilmoituksia. Kommentteja haluttiin Sauli Niinistön, Matti Vanhasen, Jan Vapaavuoren ja PAULIINA VIITAMIEHEN vaalirahoituksista.

Poikkeuksellisen paljon huomiota asian johdosta olen muutenkin saanut. Itse olen ollut asiasta hyvin yllättynyt, mutta toisaalta ymmärrän kiinnostuksen. Olen tietenkin kaikille kyselijöille pyrkinyt selvittämään, mistä asiassa omalla kohdallani on kysymys.

Kaiken toiminnan, etenkin poliittisen, lähtökohtana tulee olla avoimuus. Ennen eduskuntavaaleja kerroin kyselijöille avoimesti, kuinka tulen vaalikamppailuni rahoittamaan. Asiasta nousi myös erään toverin aloitteesta julkinen keskustelu paikallislehdessä. Jokainen äänestäjäni tiesi ENNEN vaaleja, että olen Mikkelin Työväenyhdistyksen ehdokas ja yhdistys tulee panostamaan rahallisesti hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi. Lopputulos oli panostuksen arvoinen; saimme maakunnan suurimman äänipotin!

Outoa tässä tämänhetkisessä keskustelussa on mielestäni se, kuinka nämä yli satavuotiaat työväenyhdistykset on nyt rinnastettu näihin vaaleja varten perustettuihin tukiyhdistyksiin. Tukiyhdistykset on perustettu sitä varten, että ne keräävät rahoitusta yksityisiltä ja yrityksiltä jonkun/joidenkin ehdokkaiden vaalikampanjan tekemiseksi. Työväenyhdistykset on perustettu yhteiskunnallista ja poliittista toimintaa varten. Oleellinen osa tätä toimintaa on omien edustajien saaminen merkittäville paikoille.

Tultuani valituksi niin kaupunginvaltuustoon kuin eduskuntaankin olen tehnyt selväksi sen, että olen Mikkelin Työväenyhdistyksen edustaja. Meidän perinteikäs yhdistyksemme on jäsentensä päätöksillä antanut minulle valtakirjan toimia näissä luottamustehtävissä ja he ovat myös se porukka, keiden viestiä toimissani vien eteenpäin. Tässä ei voi olla mitään ristiriitaa.

Kansanedustajana jatkan sitä toimintaa oman puolueosastoni hyväksi, jota olen Mikkelin Työväenyhdistyksessä saanut tehdä jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Toimintaympäristö ja tekemisen muodot ovat muuttuneet. Tuhansia työtunteja olen muiden talkoolaisten tavoin tehnyt Työväentalomme toiminnan pyörittämiseksi ja sitä kautta yhdistyksen talouden pitämiseksi hyvällä tolalla. Tämänkään yhdistyksen omaisuus ei ole kertynyt vahingossa ja sen hoitaminen on vaatinut paitsi osaamista niin myös pyyteetöntä työtä työväenliikkeen hyväksi. Olen ylpeä siitä, että olen saanut tähän työhön oman osuuteni tehdä.

Vaalirahoituslakia tullaan uudistamaan ja se on hyvä. On kuitenkin syytä pitää maltti mukana ja välttää sellaisia uudistuksia, jotka vähentävät tavallisen ihmisen mahdollisuuksia tulla valituiksi. Vaarana on se, että tulevaisuudessa eduskuntamme koostuu rikkaista yrittäjistä, jotka voivat ihan omalla rahallaan rahoittaa kampanjansa ja iltapäivälehtien lemmikeistä, jotka eivät mainostamista tarvitse sekä niistä kauan eduskunnassa olleista puolueitten kärkinimistä, jotka ovat kaikille tuttuja. Myös uusia ihmisiä tarvitaan ja kampanjointiin tarvitaan rahaa.

Ei kommentteja: