maanantaina, marraskuuta 17, 2008

Mun juttu-upea juttu

Lauantaina Savonlinnan OKL:n tiloissa järjestettiin seudun opettajille koulutuspäivä. Päivän aluksi yhteisessä osiossa kuultiin opetushallituksen pääjohtaja Lankisen linjauksia tulevaan ja sen jälkeen monisatapäinen opettajajoukko hajaantui erilaisiin työpajoihin.

Erääseen työpajaan oli järjestetty paneelikeskustelu, jossa osallistujina oli jokaisesta poliittisesta ryhmästä yksi kansanedustaja. Keskustelumme aiheena oli meneillään oleva hanke "Mun juttu". Perusidea tällä Maakuntaliiton ja EU:n rahoittamalla hankkeella on se, että toisen asteen (lukio- ja ammattilinen) koulutusta järjestetään niin, että opiskelija voi halutessaan ottaa tarvitsemiaan kursseja toisesta oppilaitoksesta ilman, että suorittaa kaksoistutkintoa tai ilman, että varsinaisen tutkinnon valmiiksi saattaminen viivästyy.

Aihe ei ole uusi, mutta tämä toteuttamistapa on uusi. Lähes kaikki maakunnan 2. asteen oppilaitokset ovat hankkeessa mukana ja tuloksia on nyt mielenkiintoista seurata. Maamme tarvitsee yhä enemmän sellaisia ammattilaisia, jotka ovat jo koulusta valmistuttuaan kielitaitoisia ja yritysopintoja suorittaneita. Lukiossa opiskeleva voi puolestaan saada seuraavaa opiskelupaikkaansa varten hyvät pohjatiedot ammatillisen koulutuksen puolelta, jotka voidaan hyväksiliittää päättötodistukseen.

Kaiken kaikkiaan hyvä hanke, eikä vähiten sen vuoksi, että maakunnan yhtenäisyyttä voidaan vahvistaa näinkin. Kaikki alueen lukiot ja ammatilliset koulut ovat tässä mukana ja olen varma, että raja-aitoja kaatuu rymisten, kunhan tästä päästään tuloksiin!

Ei kommentteja: