maanantaina, marraskuuta 03, 2008

Tuumaten ja harkiten

Eilinen päivä meni nautiskellen ja lueskellen. Luin paitsi yhden romaanin niin myös tämän viikon työpapereita. Sivistysvaliokunnassa on käsittelyssä lukiolain uudistus ja suuri yliopistolaki. Molemmissa esityksissä on paljon hyvää, mutta joiltakin osin kaipaisivat vielä hiomista.

Kaupunginhallituksen talousarvioesityksen käsittely jatkuu tänään ja niissäkin esityksissä on jotakin sellaista, joista ei tämän vanhan valtuuston tulisi päättää lainkaan. Kouluverkkotyöryhmä sai esityksellään palautetta kunnallisvaaleissa ja nyt olisi syytä ottaa parin kuukauden (eli vuoden) aikalisä koko pakettiin. Harkinta olisi nyt viisasta.

Päivä alkaa tänään poikkeuksellisen rauhallisesti. Onni menee kouluun kymmeneksi ja itse lähden Etelä-Savon Radion haastatteluun 10.30. Vaalien takia kansanedustajien tentit olivat jäissä ja jatkuvat siis nyt tänään. Tiedän, mitä siellä tullaan kysymään ja olen nyt asian päässäni ratkaissut.

Ratkaisuun vaikuttivat ystävien, tukijoiden ja kansalaisten palautteet. Tässäkin asiassa harkinta ja mietintä ovat valttia. Viime viikolla sain kymmenien onnittelujen joukossa yhden, jonka teksti käänsi harkintani suunnan. Terkut Kaijalle Lahteen!

Ei kommentteja: