keskiviikkona, marraskuuta 26, 2008

Tuottavuutta eli tuhoamista

Olipa hauska aamulla lukea Hesarista pääkirjoitusta, jossa pohdiskeltiin valtion tuottavuusohjelmaa juuri samalla tavalla, kuin itse kirjoitin viime viikon Vapaus-lehden kolumniin.

Tuottavuusohjelma nimittäin on tämän ajan kurjin ja hurjin ilmentymä. Ohjelman nimissä ihmisiä heitetään työpaikoistaan pihalle ja työtehtävien uudelleen järjestelyille ei juurikaan ajatuksia uhrata. Alunperin tavoite on ollut hyvä; lähtihän se liikkeelle siitä, että valtionkin hommia voidaan kehittää ja toimintoja tehostaa. Nyt ohjelma on ainoastaan irtisanomisen väline.

Hallinnonalasta riippumatta kaikki valtion laitokset joutuvat vähentämään henkilöstöä. Leikkuri suhisee jokaisessa virastossa, koulussa ja laitoksessa. Osansa ovat saaneet niin oikeuslaitos, poliisi, yliopistot kuin puolustusvoimatkin. Uusimpana uhrataan suomen kielen tutkimus ja kehittäminen.

Ei kommentteja: