perjantaina, huhtikuuta 11, 2008

Erilaisia ehdokkaita

Puolueen puheenjohtajaehdokkaat ovat käyneet ahkerasti Mikkelissä. Keskiviikkona oli vuorossa Tarja Filatov. Urakoimme hänen kanssaan ajomatkan Helsingistä Mikkeliin ja takaisin. Tilaisuus Mikkelin Vaakunassa oli meidän molempien mielestä oikein onnistunut. Väkeä oli paljon ja keskustelu vireää ja asiallista.

Kokeneena ja asiat hallitsevana Filatov otti yleisönsä eikä kenellekään varmasti jäänyt epäselvyyttä siitä, etteiköä hän pystyisi puoluettamme seuraavina vuosina johtamaan. Itselleni keikan parasta antia oli monen tunnin keskustelut Tarjan kanssa puolueestamme, työstämme ja perheistämme. Tällaisia jalat maassa -tyyppejä eduskunnassa ja puolueessamme kaivataan lisää.

Ensi viikolla Mikkelissä vierailee Ilkka Kantola. Toivottavasti hänenkin tilaisuuteensa tulee runsaasti ihmisiä. Hän edustaa puheenjohtajaehdokkaista sitä kaartia, josta suuri yleisö ei niin paljoa etukäteen ole tiennyt. Itse olen oppinut tuntemaan Ilkan fiksuna ja ajattelevana tyyppinä, jolla on aina aikaa antaa myös ns. sielunhoidollista keskustelukumppanuutta työkavereilleen.

Näitä erilaisia ehdokkaita olemme puheenjohtajakisaan tarvinneet ja nyt heitä on. Toivottavaa on, että kevään edetessä myös joitakin linjaeroja asiakysymyksistä ehdokkaiden välille saadaan löydettyä.

Ei kommentteja: