tiistaina, huhtikuuta 08, 2008

Mökkidemokratiaa

Perjantaina olin Helsingin Messukeskuksessa Mökkimessuilla. Siellä pidettiin paneelikeskustelu, jossa aiheena oli mökkiläisdemokratia. Keskustelun osallistujina olivat kansanedustajat jokaisesta ryhmästä.

Yleisön joukosta tulivat totuttuun tyyliin parhaat keskustelun avaukset ja kysymykset. Yleisönä oli ihmisiä, joilla on vapaa-ajanasunto jossakin päin Suomea. Eniten heitä kiinnosti se, kuinka ns. kaksoiskuntalaisuus-asia etenee eli onko tulevaisuudessa mahdollista käyttää sananvaltaa niin varsinaisessa asuinkunnassa kuin mökkikunnassakin. Maksetaanhan verojakin jo nyt molempiin kuntiin.

Panelistien vastaukset olivat ymmärrettävästi varsin ympäripyöreitä. Asiahan ei ole mitenkään yksinkertainen ratkaista. Kesäasukkaiden osallistumisesta päätöksentekoon ja asioiden valmisteluun on ainakin Mikkelin seudulla saatu hyviä kokemuksia. Määräajaksi valitut kuntien kesäasukkaat voivat sanoa sanansa alueen asioihin säännöllisesti kokoontuvassa vapaa-ajanasukkaiden valtuuskunnassa.

Olen varma, että kaikilla niillä seuduilla, jossa vapaa-ajanasukkaita on runsaasti, on ymmärretty heidän olevan alueelle mahdollisuus eikä uhka. Kesäasukkaita pyritään palvelemaan niin yksityisten yrittäjien kuin kuntien virkamiestenkin toimesta. Ihmisten viihtyminen on kaikkien etu.

Ei kommentteja: