torstaina, huhtikuuta 17, 2008

Kansalaistaitotietotoimisto

Eilisen Ilkka Kantolan kanssa tekemämme Mikkelin vierailun konkreettisin anti oli idea uudesta palveluntuottajasta. Monta kertaa nimittäin kuulee ihmisten tuskailevan sen kanssa, mistä saisi kätevästi oikeata tietoa erilaisista yhteiskunnan tarjoamista palveluista.

Kun vaikeuksia omassa tai lähipiirin elämässä ilmenee, tulisi olla tiedossa taho, jolta saisi tyhjentävästi kuulla, mitkä ovat yksilön mahdollisuudet saada neuvoja ja apuja siinä, mihin tulee ottaa yhteyttä.

Viimeisimpänä esimerkkinä oli eilisessä Hesarissa erään äidin kirjoitus siitä, kuinka hakalaa oli saada omaa lastaan ohjattua mihinkään silloin, kun oli epäilys huumausaineiden käytöstä. Varhaisesta puuttumisesta kyllä puhutaan juhlapuheissa, mutta käytännössä avun saaminen on turhan hankalaa.

Ennen vanhaan kouluissa oli oppiaineena kansalaistaito. Siinä käytiin läpi elämän hallintaan liittyviä perustaitoja ja opittiin paljon hyödyllisiä asioita ihan arjen tasolla. Elämänläheisenä aineena se oli mukava piristys muiden niin kovin teoreettisten oppiaineiden joukossa.

Jostain syystä oppiaine on kouluista poistettu, vaikka tämän päivän uusavuttomia kun katselee, niin tuntuu siltä, kuin sille juuri nyt olisi eniten tarvetta. Yhteiskunnan teknistyessä ja muutoinkin muuttuessa tällaiselle erilliselle tietotoimistolle olisi muutoinkin käyttöä. Kaikilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta selvitellä asioita internetistä ja silloin, kun on henkilökohtaiseen elämään liittyvä hätä, ei kärsivällisyys voi riittää nettisivujen läpikahlaamiseen.

Kansalaistaitotietotoimisto on nimenä jo niin hankala, että siitä tulisi nopeasti uskottava ja vakuuttava toimielin, jota toki lyhyesti KTT:ksi kutsuttaisiin. Palvelu voisi pyöriä puhtaasti yrityspohjalta, jolloin palveluntuottajia voisi olla useita ja kilpailu avointa ja reilua. Tällaisesta toimintojen ulkoistamisesta ja keskittämisestä ei voisi kukaan pahastua. Tässä siis oiva liikeidea jollekin nohevalle yrittäjälle!

Ei kommentteja: