Viime viikkoina olemme saaneet seurata myös Amerikan vaalitaistelua. Yksinkertaiseen amerikkalaiseen tyyliin asiat on seillä saatu näyttämään varsin karnevaalimaiselta. Aiemmin jännitettiin demokraattien varsinaisen ehdokkaan selviämistä; valitaanko demokraattien ehdokkaaksi ensimmäistä kertaa nainen vai musta??
En muista keskusteluista paljoakaan sisällöllisiä eroavaisuuksia ehdokkaiden välillä, liekö noita ollutkaan. Suurten kiertueiden jälkeen demokraatit valitsivat ehdokkaakseen mustan miehen, Obaman. Hyvä niin.
Amerikkalaiseen järjestelmään kuuluu myös se, että kampanjaa käydään ns. kahden kärjen taktiikalla. Varsinaisen presidentin ohella valitaan hänelle myös varapresidentti. Jostain tyhjyydestä ja tuntemattomuudesta ilmaantui rebublikaanien varapresidenttiehdokkaaksi nainen, Sarah Palin.
Kollega oli elokuussa vierailulla Alaskassa ja kertoi tavanneensa paikallisen kuvernöörin. Yhdessä totesimme, että ei ne ole poliitikkonaiset sen kummempia missään, ei edes Amerikassa. Kollegan kommentti nimittäin oli, että ihan tavallinen ja viehättävä nainen oli siellä heillä emäntänä. Yllätys oli tietenkin lappilaiselle Ojala-Niemelälle se, että seuraavalla viikolla tämä nainen oli mukana presidenttipelissä.
Siinä mielessä on tietenkin naisilla eroa, sillä ei meillä (onneksi) ihan pystymetsästä ole vaaraa joutua valituksi presidentiksi. Suurin pelko nimittäin maailmanpolitiikassa tulisikin nyt kääntää varsinaisen rebublikaaniehdokkaan, iäkkään miehen terveydentilaan ja hänen jaksamiseensa. Kokematon pyssyintoilija sattumapresidenttinä olisi melkein pahempaa, kuin nykyisen presidentin touhuilut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti