sunnuntaina, syyskuuta 07, 2008

Norsupalloa

Eilinen lauantai oli Mikkelin kaupungin koululaisilla työpäivä. Lauantailla tehtiin sisään yksi päivä joululoman lopuksi. Onnin koulun (Urpolan) perinteisiin on kuulunut jo pitkään yksi syksyinen lauantaipäivä. Ohjelma on aina vähän erilaista kuin tavallisena päivänä ja koulun aulaan viritetystä kioskista on mahdollista ostaa karkkia.

Aktiivinen koti ja koulu -yhdistys huolehtii kahviosta ja yhdessä opettajien kanssa ohjelmasta. Tänä vuonna oppilaat kävivät elokuvissa ja pelasivat ulkona erän norsupalloa. Lasten vanhempia oli totuttuun tapaan pyydetty mukaan päivään ja hyvin he rientoihin taas osallistuivatkin. Itse tyydyin olemaan kentän reunalla kannaustusjoukoissa.

Joissakin kouluissa lauantaipäivä oli lahjakkaasti sotkettu henkilöstön lomautuksiin. Lasten vanhempia oli kehotettu anomaan päivää vapaaksi, koska oppilaiden turvallisuutta ei voida lomautusten takia koulussa taata. Voi hyvänen aika!

Urpolan alakoulussa kaikki sujui hyvin ja lapset olivat tyytyväisiä ja tohkeissaan, kun näkivät omat äitinsä ja isänsä mukana touhuissa. Lapsen ja nuoren on hyvä saada kokea se, että vanhemmat ovat valmiita "uhraamaan" aikaansa juuri heidän tärkeän (koulu) maailmansa vuoksi. Yhteistyötä koulun ja kodin välillä lasten parhaaksi voidaan toteuttaa myönteisessä hengessä, ainakin Urpolassa näin tehdään.

Ei kommentteja: