torstaina, syyskuuta 11, 2008

Georgia on my mind

Eilen eduskunnassa pidettiin ajankohtaiskeskustelu liittyen Venäjään ja Georgian tilanteeseen. Paikalla olivat niin pääministeri, ulkoministeri kuin puolustusministerikin. Jokaisesta puolueesta annettiin myönteistä palautetta siitä, kuinka hyvin Suomen ulkopoliittinen johto on asiassa toiminut. Viime aikojen spekulaatiot lautasten lukumäärästä EU:n kokouksissa siis voidaan unohtaa. Todellisessa tilanteessa ulkopoliittinen johtomme on yhtenäinen ja ajantasainen.

Salikeskustelu ajautui pian Nato-kiistelyksi, mutta asiallisiakin puheenvuoroja kuultiin. Olen hyvin pitkälti samaa mieltä niiden kanssa, jotka muistuttavat Paasikiven viisauksesta liittyen maantieteelliseen sijaintiimme. Toinenkin Paasikiven viisaus olisi hyvä ottaa käyttöön, jotenkin näin: "Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku".

Tätä slogania voi toteuttaa niin politiikassa kuin ihan jokaisen ihmisen yksityisessäkin elämässä. Harmi vaan, että yksityiselämän koukeroissa tosiasioita on vaikea nähdä, saati sitten tunnustaa. Tunnustaminen tekee monesti niin kipeää, että ainakaan tässä suhteessa en haluaisi enää yhtään viisaammaksi tulla.

Ei kommentteja: