sunnuntaina, syyskuuta 28, 2008

Palautetta

Olen saanut paljon palautetta Sulkavan lehdessä olleesta jutusta. Juttu julkaistiin jonakin päivänä menneellä viikolla ja oli mielestäni oikein hyvä. Toimittaja oli mukana työväentalolla pidetyssä tilaisuudessa ja referoi lehdessä paikallisille demareille pitämääni messua.

Saamani palaute on ollut myönteistä, joskin kommenttini, jossa kehun kepulaista kunnanjohtajaa, on joitakin tovereita Mikkelissä ärsyttänyt. Mielestäni kehua pitää silloin, kun siihen on aihetta.

Yleensäkin olen saanut omiltani palautetta siitä, että suhtaudun kunnallisessa politiikassa liian myönteisesti kokoomuslaisiin ja keskustalaisiin. Itse ajattelen niin, että kuntatasolla puoluepolitiikan korostaminen on turhaa. Meillä kaikilla kuntalaisilla ja valtuutetuilla tulisi olla sama päämäärä riippumatta aatteellisesta ideologiasta; kunnan ja kuntalaisten hyvinvointi.

Näin vaalien alla on tietenkin hyvä, että ideologiset erot tulevat näkyviin. Arvojen kautta päätöksiä kuntapolitiikassa kuitenkin tehdään. Liian usein tuntuu vaan siltä, että poliitikot kunnissa koettavat tehdä turhaa vääntöä virkamiesjohdon ja päättäjien välille. Myös kunnanjohtajan intressi on sama kuin meillä luottamushenkilöillä. Hänenkään puoluetaustalla ei pitäisi olla yhteistyön sujumisen kannalta merkitystä.

Itse mielelläni naljailen maakuntamme kokoomus - ja keskustataustaisille kunnanjohtajille (terveiset Mäntyharjuun!), mutta todellisuudessa yhteistyö ja ymmärrys on ollut sujuvaa. Olen myös omalta osaltani koettanut olla heitä tukemassa työssä, joka tänä päivänä ei ole mitenkään kadehdittavaa.

Ei kommentteja: