lauantaina, lokakuuta 04, 2008

Eläintarhassa

Eilisen päivää olin ärtynyt Iltalehden koko aukeaman jutusta, joka käsitteli seksuaalista ahdistelua eduskunnassa. Asia oli noussut lööppiin kollega Tanja Karpelan (kesk.) lausunnosta jossakin talkshow-ohjelmassa männä viikolla. Samaa juttua on kuulemma jatkettu tämän päivän iltapäivälehdessä myös.

Yhteiskunnassamme on menossa isoja ja vakavia asioita, jotka kaipaisivat meidän kaikkien huomiota. Eduskunnassa joudumme päivittäin tekemisiin hankalien kysymysten kanssa ja se on meidän kansanedustajien työtä. Työ on haastavaa, mielenkiintoista ja ihanaa.

Olen pahoillani siitä, että kansanedustuslaitosta liataan sisältäpäin. Suurin osa meistä tekee työtä ihan vakavissaan ja tavoitteenaan saada joitakin muutoksia ihmisten arkeen. Tuomalla harkittuja lausuntoja julkisuuteen seksuaalisesta häirinnästä, päästään varmuudella etusivuille ja puhumaan jostakin vähemmän tärkeästä. Samaan hengenvetoon lausunnon antaja väittää ottaneensa häiritsijän sanoman "ihan huumorilla" ja arvostavansa kovasti tätä kyseistä mieskollegaa. Nimeä ei kuitenkaan tulla paljastamaan. Täytyyhän jännitystä jatkaa...

Olen pahoillani myös naissukupuolen puolesta. Ei voi olla oikein, että naiset käyttävät sukupuoltaan hyväkseen työyhteisössä siten, että perusteettomia vihjailuja koko talon henkilökunnasta heitellään ilmaan vailla mitään todistelua tai todellisuuspohjaa. Näinä taloudellisen ja henkisen yhteiskunnallisen kriisin aikoina on väärin, että demokraattisesta eduskuntalaitoksestamme annetaan sellainen kuva, kuin talo olisi seksuaalisesti seonneiden eläintarha.

Kollega Karpelan kaltainen nainen voisi vallan mainiosti käyttää asemaansa julkkiksena meidän kaikkien naisten (ja miesten) hyväksi siten, että antaisi haastatteluja esimerkiksi naisiin kohdistuvasta syrjinnästä työpaikoilla, naisiin kohdistuvasta väkivallasta kodeissa ja kaduilla tai naisten heikommasta asemasta palkkarintamalla. Mieluusti näkisin tuollaisen megajulkkiksen tekevän jotakin hyvää oman sukupuolensa hyväksi.

Meiltä kaikilta naisedustajilta ahdisteluasiaa tiedusteltiin sähköpostilla yhtenä päivänä. Vastasin siihen totuudenmukaisesti. Minua ei ole edelleenkään ahdisteltu enkä ole nähnyt tai kuullut, että ketään muutakaan edustajaa olisi ahdisteltu. En tietenkään ole entinen missi tai muutenkaan malli, mutta en myöskään tärkeilevä, huumorintajuton tai julkisuudenkipeä kansanedustaja. Enkä ole ehdolla eurovaaleihinkaan.

Eduskunnassa työskentelevät kansanedustajat ovat kaikki täysi-ikäisiä ja puhekykyisiä ihmisiä. Todelliseen seksuaaliseen häirintään tulee puuttua eikä sitä pidä väheksyä tai hyväksyä. Mikäli joku nainen kokee joutuneensa tällaisen kohteeksi, on hänen todettava ko miehelle, että ei hyväksy tämän juttuja ja käskeä lopettamaan. Mikäli tilanne jatkuu, myös meidän työpaikalla on selvät toimintaohjeet jatkotoimenpiteitä varten. Olen varma, että mikäli aikuiset ihmiset (vasinkin kansanedustajat keskenään) selvittävät tilanteen keskenään, tilanne korjaantuu. Jos tällaiseen toimintatapaan ei kykene, paikka on jossain muualla kuin kansanedustajana.

Ei kommentteja: