perjantaina, lokakuuta 10, 2008

Hineetä!

Tänään on ollut kovin hinee päivä. (Hinee on mikkelin -kieltä ja tarkoittaa hauskaa tai kivaa. Sanalla on kuitenkin tietty mikkeliläinen erityismerkityksensä, joten se ei täysin voi korvata em. suomalaisia sanoja).

Olimme siis kiertämässä pitkin Etelä-Savoa ja yhdessä saimme puheenjohtaja Urpilaisen kanssa jälleen todeta, kuinka paljon voimaa ja virtaa näistä maakuntien ihmisten tapahtumista voikaan saada. Kaikilla paikoilla oli paljon väkeä ja huolimatta siitä, että maakunnan kansanedustajaa ei huomattu lehti-ilmoituksissa mainita, moni oli osannut blogini perusteella tulla paikalle minua jututtamaan. Hineetä!

Puheenjohtaja Urpilainen otti yleisönsä ja ihmiset olivat tyytyväisiä. Todella mukava oli huomata myös Mikkelissä se, kuinka Jutan iltapalaseura oli haluttua juuri niiden joukossa, jotka puheenjohtajaksi julkisesti kannattivat jotakin toista. Näin demokratia toimii ja lojaliteetti puheenjohtajalle tietyissä tilanteissa on taattu:) Se se vasta on hineetä huomata!!!

Hineetä oli äsken myös kävellä pieni iltalenkki kirkkaassa ja kuulaassa kelissä. Nyt on kello soimassa aamua varten ja eduskunnan kirjastosta tänään mukaan nappaamani uusi ruotsalainen dekkari (Jens Lapidus) vie ajatukset pois päivän asioista. Sauli Niinistö (siis hänen kirjansa) jäi odottamaan Helsingin kämpälle. Lukeminen on hineetä.

Ei kommentteja: