sunnuntaina, lokakuuta 19, 2008

Erikoinen päivä

Eilinen päivä oli todella erikoinen. Olin Mikkelin torilla klo 9-13 välisen ajan kuntalaisten tavattavissa. Ensimmäiset kolme tuntia satoi vettä, mutta ihmiset kiitettävästi uhmasivat luonnonvoimia ja kiersivät jututtamassa eri puolueitten ehdokkaita.

Erikoiseksi päivän teki se, että sain pelkästään myönteistä palautetta! Monet ihmiset tulivat kiittämään jostakin pienestä (mutta heille suuresta asiasta), jonka olin saanut hoidettua. Kiitokset tuntuvat hyvältä ja antaa motivaatiota tehdä työtä jatkossakin samalla otteella.

Ajaessani iltapäivällä Joroisiin (70 km Mikkelistä), oikein ajattelin tätä tilannetta. Vuosia kunnallisena päättäjänä toimineena olen tottunut saamaan pääasiassa kritiikkiä siitä, kuinka huonosti kaupungin asioita hoidetaan. Myönteinen palaute on ollut satunnaista. Nyt toimittuani toista vuotta kansanedustajana JA kaupunginvaltuutettuna, huomaan vaikutusvaltani kaupungin asioihin kasvaneen ja kiitosten määrän samassa suhteessa.

Vallalla on siis merkitystä ja enempi on merkitystä sillä, minkälaisilla ihmisillä valta on. Liian usein kuulee sanottavan, että valta turmelee tai että valtaa käytetään väärin. Se on ikävää. Vaikutusvalta on kuitenkin poliitikon ja päättäjän tärkein toimintakeino ja sitä tulisi käyttää ainoastaan työkaluna ihmisten asioiden hoitamiseksi.

Ei kommentteja: