tiistaina, elokuuta 25, 2009

Paratiisi on löytynyt

Eilinen visiittini Rantsalmella vei syömmeni. Kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja Markku Varis keksi käyttää minua tutustumassa paikalliseen lomakeskukseen, Järvisydämeen. Aivan kunnan keskustan lähellä, Saimaan rannalla on Lapin lomakeskuksiin verrattava paratiisi.

Lomakeskus Järvisydämen nuori toimitusjohtaja esitteli innokkaasti paikkoja ja jo pelkästään alueen historia ja yhden suvun siellä toimiminen vuosisatojen ajan, teki vaikutuksen. Jouduin tunnustamaan, että en ollut aikaisemmin paikalla käynyt, mutta vastedes tulen käymään.

Taidolla ja tyylillä rakennetut puitteet tarjoavat ympäri vuoden tekemistä ja elämyksiä niin aikuisille kuin lapsillekin. Kotisivuihin on panostettu www.jarvisydan.com ja siellä voi käydä tekemässä etukäteisihastelua, vaikkakin vasta paikan päällä koko komeus valkenee. Olen aivan myyty ja suunnittelenkin jo Onnin kanssa issikkahevosten ratsastusretkeä tai talvikaudella opastettua pilkkireissua.

Toimitusjohtaja antoi kehuja kunnan kanssa tehdystä yhteistyöstä. Etenkin ihan viime vuosina on kunnassa ymmärretty tiettyjen maapoliittisten päätösten merkitys yritykselle ja oli mukava kuulla, että ymmärrystä on ollut runsaasti myös demaripäättäjissä. Maakunnallisena päättäjänä lämmittää mieltä se, että paljon puhuttu matkailu voidaan hyvin tuotteistaa ja rakentaa ympärivuotiseksi ja toiminnalliseksi. Wau.

Ei kommentteja: