tiistaina, elokuuta 04, 2009

Punainen Suomi

Eilisessä Uutispäivä Demarissa oli Antti Kalliomäen haastattelu. Jutussa Kalliomäki ennustaa ja toivoo, että seuraavassa hallituksessa ei olisi porvaripuolueita lainkaan. No joo. Asian julistaminen on kyllä mielestäni hieman ennenaikaista ja siinä mielessä peesaan puheenjohtaja Jutta Urpilaisen lausuntoa aamu-tv:lle, jossa hän totesi kansalaisten ratkaisevan asian äänestäessään vaaleissa.

On ilman muuta selvää, että sosialidemokraattien tavoitteena tulee olla hallitusvastuuseen pääsy. Etenkin nyt, kun oikeistohallitus on saanut näyttää kykynsä maan ajamisessa yhä vain eriaarvoistuvammaksi ja epäoikeudenmukaisemmaksi yhteiskunnaksi. Tämän viestin saaminen menemään kansalaisille perille on meidän oppositiokautemme pääasiallinen tehtävä. Hallituksen omat toimet kyllä meitä siinä mukavasti auttavat.

Hallitus muodostetaan paitsi vaalituloksen perusteella niin myös hallituskumppaneiden keskinäisen ohjelman perusteella. Tällä hetkellä on vaikea kuvitella, että Kokoomuksessa tehtäisi niin suuri linjanmuutos, että saisimme heidän kanssaan yhteistä hallitusohjelmaa tehtyä. Toisaalta, tekisi mieli saada tämänhetkiset hallituspuolueet vastaamaan ensi kaudella tehtävistä leikkauksista ja veronkorotuksista.

Samaisessa aamu-tv:ssä kommenttia kysyttiin myös puheenjohtaja Kataiselta, joka jälleen paljasti ylevän luontonsa puhumalla demareiden halusta saada aikaan Punainen Suomi. Retoriikalla on merkitystä, eikä yhtään historiaa tuntevilla ihmisillä voi sanat punainen ja valkoinen merkitä muuta kuin yhtä asiaa. Olen varma, että Kokoomuksen puoluetoimiston likaisten temppujen osastolla ollaan jo valmistelemassa kampanjaa, jolla ihmisiä saadaan peloteltua punaisen Suomen vaaralla.

Ei kommentteja: