tiistaina, elokuuta 25, 2009

Psykologille tarvetta

Tapasin eilen aamulla mikkeliläisiä kouluterveydenhoitajia- ja lääkäreitä. Näiden naisten( siis ei yhtään miestä) toimenkuvana on huolehtia kaupungissa olevien oppilaitosten opiskelijoista, niin lukioissa, ammatillisessa koulutuksessa kuin ammattikorkeakoulussakin. Tehtäväkenttä on laaja ja moniammatillisuus on tärkeässä roolissa.

Opiskelijaterveydenhuollolla on merkitystä. Paitsi yksilölle, niin myös yhteiskunnalle. Yhteiskunnan näkökulmasta terveet ja hyvinvoivat opiskelijat ovat menestymisemme edellytys ja toisaalta, sairaat ja huonovointiset opiskelijat aiheuttavat kustannuksia keskeyttämisen ja oppilaitosten näkökulmasta. Inhimillisesti tietenkin tilanne on vielä moninkertaisen hankala.

Mikkelissä opiskelijat ovat kyselyjen mukaan olleet pääsääntöisesti tyytyväisiä terveydenhuoltopalveluihin. Vastaanotolle on päästy nopeasti ja apu on ollut lähellä. Moniammatillista porukkaa täydentämään tarvittaisiin kuitenkin vielä yhtä ammattilaista, psykologia. Opiskelijoiden vaivat ovat yhä enemmän sellaisia, joita ei pelkästään lääkityksellä ratkaista.

Monessa Mikkelin kaltaisessa kaupungissa on kouluterveydenhuoltoon palkattu oppilaitospsykologi. Meillä tämä voisi olla ammattikorkeakoulun palkkaama, jota sitten toisille kouluille eli koulutuksenjärjestäjille myytäisiin, kuitenkin siten, että jokainen opiskelija voisi tarvittaessa saada avun tätä kautta. Yksinkertaisesti ratkaistavissa oleva vaikea asia.

Ei kommentteja: