Nyt viikonloppuna on vietetty Suomen Turussa SDP:n 110 vuotisjuhlaa. Juhlalle on aina paikkansa ja tietenkin näinä aikoina on hyvä pysähtyä yhdessä muistelemaan sitä, mistä on lähdetty ja miettimään sitä, mihin ollaan menossa. Itse jouduin jättämään juhlat väliin, mutta sitäkin tarkemmin olen seurannut sitä, mitä aiheesta on raportoitu.
Tämän ja eilisen päivän lehdissä on annettu juhlallemme paljon palstatilaa, mutta kehuja ei niinkään paljoa. Kritiikkiä ovat saaneet osakseen niin puheenjohtajan juhlapuhe kuin vallalla oleva "aatteettomuus ja näköalattomuus".
Joihinkin krittikin kohteisiin voin toki yhtyä, mutta nyt tuntuu siltä, kuin kaikki se mitä meidän puolueessa tehdään ja esitetään, olisi jotenkin poikkeuksellisen onnetonta. Näin ei suinkaan ole. Puolueen puheenjohtajan suulla on esimerkiksi esitetty toinen toistaan oikea-aikaisempia ratkaisumalleja valtakunnan taloustilanteen hoitamiseksi. Nämä on kerta kerran jälkeen tyrmätty. Puheenjohtaja on ollut yhteistyöhaluinen ja -kykyinen toisten puheenjohtajien suuntaan, tämäkään ei ole kelvannut.
Viimeistään nyt tulisi hallituspuolueiden ymmärtää se, että tämän talouskriisin ratkaisemiseksi tarvitaan kaikkia ryhmiä eikä ylimielisyyten enää ole varaa. Kyseessä on ihmisten pärjääminen eikä pelkästään tänä tai ensi vuonna, vaan pahimmillaan huonolla politiikalla saamme jälleen yhden sukupolven syrjäytymään. Viime lamasta ja porvarihallituksesta voisi ottaa opikseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti