Haasteellinen reissu

Nyt aloitan vajaan viikon mittaisen paussin tällä palstalla. Onni lähti viettämään loppua joululomaa isänsä kanssa ja itse pakenen tyhjää kotia ystävättäreni Sailan luokse Egyptiin. Olen toki iloinen Onnin puolesta; loma isän kanssa on tärkeää ja varsinkin siksi, kun se ei ole ollut aina mitenkään itsestäänselvää.

Olen saanut omaa reissuani varten kilokaupalla ohjeita siitä, kuinka arabimaassa tulee toimia ja käyttäytyä. Lukemieni oppaiden ja romaanien perusteella epäilen, että oleskelusta maassa tulee haastava. Yritän lamauttaa savolaisuuteni näiksi viideksi päiväksi ja koettaa käyttäytyä varsinaissuomalaisen pidättyvästi.

Palaan siis kotimaahan ensi viikon maanantaina ja jo tiistaina olen Wanhojen Tovereiden lounastilaisuudessa Mikkelissä yhdessä kollega Jouko Skinnarin kanssa. Eläkeläistyöryhmän palaveri on myös tiistaina, joten pääsen heti toimintaan mukaan.

Kalliita päätöksiä

Eilen illalla Ylen uutisissa oli juttu, jossa kerrottiin monen vanhuksen kokevan joulunpyhät hankalina. Jutussa haastateltiin hurmaavaa 89-vuotiasta Lilja Asikaista, joka kertoi omien päiviensä kulusta niin arkena aikaisemmin, kuin näinä joulunpyhinäkin.

Aikaisemmin tämä hyväkuntoinen ja täysissä järjissään oleva rouva, vietti aikaa läheisellä vanhustentalolla. Iloisena Lilja Asikainen kertoi, kuinka sinne aina oli mukava mennä syömään ja seurustelemaan muiden kanssa. Jopa televisiotakin katsottiin yhdessä.

Toiminta on nyttemmin säästösyistä lopetettu ja ateriapalvelu toimittaa ruuan iltapäivällä tällekin hyväkuntoiselle, joskin liikuntarajoitteiselle rouvalle kotiin. Pois on nyt siis jäänyt jokapäiväinen ulos lähteminen, tuttujen tapaaminen ja mutkaton yhdessäolo toisten kanssa.

Kaupunki varmaankin säästää lyhyellä aikavälillä, mutta enemmän säästäisi, kun hyväkuntoiset vanhukset pystyisivät asumaan kotonaan virkeinä ja toimintakykyisinä mahdollisimman pitkään. Henkisellä vireydellä tiedetään olevan yhteys fyysiseen jaksamiseen ja se pätee myös vanhuksiin.

Samankaltaista lyhytnäköistä säästämistä on tehty omassa kaupungissani. Tämän päivän Länkkärissä pääkirjoituksessa otettiin voimakkaasti kantaa nuorten päihdepysäkki Mixstopin uudelleen avaamiseksi. Pysäkki lakkautettiin pari vuotta sitten ja itse palvelun vakuutettiin järjestyvän toisella tavalla. Epäilyjä toki tunnettiin, mutta siitä huolimatta teimme budjetin tasapainottamiseksi tämänkin tyhmän teon.

Nyt budjettimme on kaikkien noiden vuosina 2007 ja 2008 tekemiemme vaikeiden ratkaisujen vuoksi tasapainoinen, mutta revittelyyn ei vieläkään ole varaa. Yhdessä yksittäisten säästötoimenpiteiden kanssa tehdyt rakenteelliset muutokset ovat saaneet taloutemme oikeaan kurssiin. Nyt olisikin hyvä aika tehdä laskelmat siitä, kuinka paljon Mixstopin avaaminen tulisi seuraavien viiden vuoden aikana aiheuttamaan säästöjä, kun nuorten päihteidenkäytön aikaansaamat ongelmat jäisivät kunnalta pois. Kasvavan nuorisotyöttömyyden aikana päihteidenkäyttö ei ainakaan tule vähenemään.

Ajoituksen mestari

Pääministeri Vanhasen neuvonantajat osaavat hommansa. Julkisilla ulostuloilla ja ajankohdilla on merkitystä.Muistaakseni viimeksi jokin naishässäkkä piilotettiin kihlautumisuutisen alle ja nyt ilmoitus Kepun pj:n paikalta luopumisesta haluttiin tuoda julki juuri ennen joulunpyhien rauhoittumista.


Nyt jälkikäteen kun asiaa ajattelee, ei muuta ajankohtaa olisi voinut ollakaan. Koko kuluneen vuoden Matti I on uhonnut, kuinka hän on vahvempi kuin koskaan ja kuinka hän tulee jatkamaan pääministerinä seuraavallakin vaalikaudella. Faktat vaan toisenlaisesta yleisestä mielipiteestä ovat vihdoin kantautumassa Kesärannankin seinien sisäpuolelle.


Tosiasiassa hänen ykköshaastajansa, ministeri Paula Lehtomäki on ilmoittanut jo ajat sitten, että tulee ilmoittamaan puheenjohtaja-aikeistansa heti tammikuun alussa. Ja toisekseen, pari viikkoa sitten tuli ilmi kysely, jonka mukaan juuri pääministeri Vanhanen on kansan mielestä Suomen epäluotettavin poliitikko. Nämä kaksi asiaa huomioon ottaen, luopumisilmoitukselle ja sen ajankohdalle ei muita vaihtoehtoja olisi voinut ollakaan. Sen jälkeen, kun istuvalle puheenjohtajalle on ilmaantunut haastajia, ei vetäytyminen kilpailusta enää olisi ollut mahdollista.


Perustelut puolueen puheenjohtajan paikalta luopumiselle olisi avustajakunta voinut miettiä paremmin. Miehekkäämpää olisi ollut sanoa suoraan, että hävityt vaalit, kannatuksen lasku, oman uskottavuuden menettäminen ovat omiaan heikentämään hänen mahdollisuuksiaan tulla puoluekokouksessa enää valituksi ja siksi olisi ollut rehellistä antaa pelikenttä toisille suosiolla. "Matti on työnsä tehnyt, Matti saa mennä".


Näinhän esimerkiksi Heinäluoma teki, vaikka tilanteensa ei ollut läheskään yhtä ankea eikä epäuskottava kuin Vanhasella. Mutta toisaalta, kaikkine käräjäkuvioineen, naiskohtaamisineen, Nuorisosäätiö -ja lautakasaepäselvyyksineen ei ainakaan minulle ole muodostunut kuvaa suoraselkäisestä ja rehellisestä miehestä. Kun tekee vilunkia jossakin asiassa, voi sitä perustellusti epäillä tehtävän muissakin asioissa.


Luopuminen terveydellisistä syistä olisi ihan ymmärrettävä, mikäli ei samanaikaisesti olisi tullut ilmoitusta, että pääministerin tehtävät kyllä hoituvat jalkaoperaatiosta huolimatta. Oman käsitykseni mukaan, ei Suomessa vaativampaa postia ole kuin juuri pääministerin. En tietenkään tiedä sen enempää ministerin kuin kepulaistenkaan elämästä, mutta yleisen ymmärryksen nojalla, uskallan väittää näin.


Pääministerin vaihto tai vaihtamatta jättäminen ei todellakaan ole pelkästään kepulaisten asia. Hallitus muodostetaan vaalien jälkeen tietyillä perusteilla siten, että suurimman puolueen puheenjohtajasta tulee (yleensä) pääministeri. En usko, että hallituskumppani Kokoomus tulee sallimaan sitä, että kilpaileva puolue Keskusta pääsee lähtemään eduskuntavaaleihin kaksilla rattailla ravaten, heidän joutuessa olemaan hankalassa tilanteessa puheenjohtajan ollessa samalla valtiovarainministeri.

Ministerinkierrätys tullee olemaan yksi vaihtoehto, mutta luoja meitä varjelkoon kepulaiselta valtiovarainministeriltä. Parasta kaikkien kannalta olisi, että joku pääministerin avustajaremmistä vihdoin kertoisi Matti I:lle keisarin uusista vaatteista totuuden ja saisi hänet jäämään arvokkaasti pois pääministerin paikalta. Keskustan oma väki sen sijaan kyllä osaa valita puolueelleen sellaisen puheenjohtajan, joka pystyy hoitamaan pääministerin tehtävät lyhyen ylimenokauden ajan.

Rahiksen joululahja

Jokin aika sitten oli Länkkärissä juttu siitä, kuinka Mikkelissäkin tullaan järjestämään Joulu yksinäisille ihmisille. Tilaisuudet muualla maassa ovat olleet kovin suosittuja ja niin tulee varmasti käymään meilläkin. Järjestäjätahoina ovat useat kolmannen sektorin toimijat.

Ihmiset ovat yksinäisiä eri syistä. Jotkut jopa ihan omasta halustaankin. Kuitenkin suurin osa kokee yksinäisyyden ongelmana ja etenkin juhlapyhien aikaan se tuntuu pahalta. Yksinäisyyden pitkittyminen aiheuttaa kansantaudeistamme pahinta, masennusta.

Kolmannella sektorilla on ollut yhteiskunnassamme paikka. Sen merkitys on korostunut aina silloin, kun taloudessa menee huonosti. Nyt on kuitenkin nähtävissä merkkejä siitä, että erilaisilla toimilla ollaan ajamassa alas koko kolmatta sektoria. Siinä tullaan tekemään vuosisadan tyhmyys.

Tuhannet suomalaiset järjestöt tekevät tahoillaan työtä niin ihmisten liikuttamiseksi, vanhusten kunnon ylläpitämiseksi, mielenterveyspotilaiden kuntouttamiseksi kuin väkivallan vähentämiseksi. Nämä järjestöt ovat korvaamattomia sadoille tuhansille suomalaisille.

Näin joulun alla suurin järjestöjen toiminnan rahoittaja, Raha-automaattiyhdistys on antanut jokavuotiset avustuspäätöksensä. "Omat" kaksi järjestöäni, Viola-väkivallasta vapaaksi ry ja Mikkelin Setlementti ry saivat myös päätöksensä. Tilanne on osaltani fifti-sixti. Viola sai hakemansa ja tarvitsemansa, mutta Setlementti jäi ilman. Tilanne on siis siltä osin surkea.

Olemmekin nyt viime päivät Setlementin porukoiden kanssa järkyttyneinä sulatelleet tilannetta ja samalla miettineet muita rahoituslähteitä. Kymmenen vuoden toimintaa vanhusten virkistämiseksi ja kunnon ylläpitämiseksi ei voida heittää hukkaan. Setlementin erilaiset toimintamuodot ovat tavoittaneet alati kasvavan mikkeliläisvanhusten joukon. Periksi ei siis anneta!

Varpunen Jouluaamuna

Eilen illalla Onnin koulu vietti joulujuhlaansa Mikkelin Tuomiokirkossa. Juhlan aloitti nelosluokkalaisten lauluesitys "Varpunen Jouluaamuna". Meinasi herkistyä omakin mieleni, kun näin kuinka innolla ja antaumuksella Onni päästeli joululaulua muiden mukana. Muistelin samalla, kuinka vuonna 2006 järjestämässäni puurotilaisuudessa Onni yhtäkkiä kesken juhlan välttämättä halusi päästä yksin laulamaan saman kappaleen. Silloin olin ylpeä varpusestani.

Vähemmän ylpeä sain olla tänä aamuna, kun poika tuli todistuksen kanssa kotiin. Tietenkin tiesin syksyn kokeiden perusteella, että numeroissa tulee olemaan muutoksia. En niinkään raivostunut yllin (ympäristötieto) kutosesta, enkä käytöksen seiskasta. Lähellä raivostumista olin äidinkielen numeron putoamisesta ysistä kasiin.

Olen yrittänyt taivutella ja uhkailla poikaa lukemaan kirjoja. Kirjojen lukemisella ja äidinkielen kehittymisellä kun tiedetään olevan aivan selkeä yhteys. Tekstin tuottaminen ja mielikuvituksen rikastuminen ei tapahdu ilman, että lukee muidenkin kirjoittamia tekstejä. Tämä näkyy nyt sitten alentuneen äidinkielen numerona (olen raivoissani).

Kaikista kouluaineista, mielestäni juuri äidinkieli on tärkein. Osaamalla lukea ja kirjoittaa, pärjää elämässä myöhemminkin. Ilman näitä taitoja, on hankalaa. Lukemalla paljon ja tuottamalla itse tekstiä, pärjää ammatissa kuin ammatissa. Juuri elämässä pärjäämistä varten koulua käydään ja asioita opitaan.

Päämäärän takia, joudun nyt syyllistymään lapsenkasvatuskeinovalikoimassa numeroon kolme. Alennun lahjontaan. Teen Onnille listan niistä kirjoista, joita hänen tulee kevätlukukaudella lukea. Sovin jostakin pienestä korvauksesta ja katsotaan sitten, josko lukeminen alkaisi maistua. Tiedän, että päästessään jyvälle siitä, kuinka mahtavaa kirjojen maailmassa voi olla, hän myöhemmin lukee ihan ilman lahjontaakin.

Oikeutta eläimille

Tämän syksyn istunnot ovat ohi. Tämä viikko puhuttiin ja äänestettiin budjetista. Välillä kuulostaa siltä, kuin puhuttaisiin eri asiasta. Hallituspuolueiden edustajat käyvät vuoron perään pöntössä vannomassa uskollisuutta hallitukselle kehuen estotta historiallisen hallituksen loistavia tekoja. Kriittinen tarkastelu on suosiolla jätetty opposition harteille.

Torstain kyselytunnilla tapahtui kummia. Yhtäkkiä lehteriltä lävähti roikkumaan juuri istumapaikkani vieressä jokin keltainen rätti. Kyseessä oli "Oikeutta eläimille" -järjestön banderolli, jolla haluttiin huomiota sikojen huonolle kohtelulle.

Sinänsä oikeutettua toimintaa, mutta aivan väärässä paikassa. Eduskunnan istuntosali ei ole paikka, jossa mielenilmauksia voidaan tehdä. Onneksi talon turvajärjestelyt ovat kunnossa ja häiriköt poistettiin salista välittömästi. Kollegojen kanssa vain päivittelimme sitä, kuinka yleensäkään on mahdollista, että taloon voi päästä noinkin ison banderollin kanssa ja onko mahdollista, että lehteriltä voi alas lentää joskus jotain muutakin.

Itse asia on tietenkin paitsi ajankohtainen niin tärkeä. Tein asiasta kirjallisen kysymyksen ministeri Anttilalle syksyllä 2007. Hänen vastauksensa oli juuri niin ympäripyöreä kuin niillä useimmiten on tapana olla. Ministerillä kuitenkin on vastuu huolehtia siitä, että tuotantoeläimiä kohdellaan joka käänteessä niin kuin pitää ja mikäli laiminlyöntejä havaitaan, tulee niihin puuttua.

Nyt tuntuu siltä, kuin ministeri on halunnut työntää päänsä pensaaseen ja toivoa, että mitään ei vuoda julkisuuteen. Asiat kahden vuoden takaiseen kysymykseeni verrattuna eivät ole muuttuneet tai korjaantuneet. Myös ne tuottajat, jotka hoitavat asiansa hyvin, joutuvat aivan syyttä leimatuiksi ja heidän elinkeinonsa voi olla uhattuna. Se ei ole kenenkään etu.

Palautetta

Tällä viikolla sain taas kunnian "päästä" Iltalehteen. Sunnuntaina kirjoitin blogissani siitä, kuinka Linnanjuhlienkin jonossa saattaa joku etuilla. Omasta mielestäni asia ei olisi ollut jutun tekemisen väärtti ja niin sanoinkin toimittaja Luppalalle (terveisiä!), kun hän sen johdosta sunnuntaina soitti. Hän oli toista mieltä.

Olen saanut lehtijutusta paljon palautetta. Kovin moni ei ole lukenut ko. blogiani, mutta pystyi silti hyvin kommentoimaan motiivejani ja ajatuksiani. Nimettömiin viesteihin en edelleenkään vaivaudu vastaamaan, nimellisiin ja asiallisiin kylläkin. Kerron jälleen kerran sen, että blogini ovat kovin luettuja ja räväkästä tyylistäni kirjoittaa, yleensä pidetään.

Pidän itselläni jatkossakin oikeuden kirjoittaa ajatuksiani tällä forumilla. Nautin kirjoittamisesta ja samalla nämä tekstit toimivat hyvin päiväkirjoina. Jälkikäteen on hauska lueskella ajatuksia ja tapahtumia aikojenkin takaa. Samoin pidän kiinni siitä, että palautelaatikon kautta tulevat viestit eivät ole muiden luettavissa. Tästäkin saan säännöllisesti moitteita.

Perusteluna on edelleenkin se, että en halua että nimettömät herjaajat pahoittavat muiden kuin minun mieleni ja se, että en mitenkään ehdi harjoittaa palautteiden sensuuria. Siksi on parempi, että ne näkyvät ainoastaan minulla. Verkko on täynnä mahdollisuuksia niille, jotka haluavat ajatuksiaan nimettöminä julkituoda. Minun kauttani sitä toimintaa ei tarvitse tehdä.

Budjetin parannusta

Tällä viikolla on eduskunnassa päivät ja illat varattu pelkästään ensi vuoden budjetin käsittelylle. Äänestyksiä on tuntitolkulla ja ne noudattavat säännönmukaisesti hallitus-oppositiorintamaa. Juuri tästä syystä budjetti-istunnot ovat tylsiä. Kaikki vilpittömästi hyvässä tarkoituksessa tehdyt muutosesitykset kaatuvat hallituspuolueiden kansanedustajien hylätessä ne.

Meidän tekemissä esityksissä määrärahamuutoksiksi yritetään aivan vastuullisesti parantaa kuntien taloudellista tilannetta, ohjata lisää rahaa perusopetukseen, omaishoitajille, vanhuksille, lapsiperheille jne.jne. Näitä kaikkia parannuksia Kokoomuksen, Keskustan, Vihreiden ja RKP:n edustajat vastustivat. Kysymys on arvoista ja valinnoista, kunpa äänestäjät maakunnissa asian huomaisivat!

Eduskunta on paikka, jossa asioiden kulkuun voi vaikuttaa. Useimmat meistä on päättäjinä myös kunnissa ja siitäkin syystä tulisi päätöksenteon olla johdonmukaista ja puheiden linjassa riippumatta siitä, kummassa päässä asioista puhutaan.

Linnan ruusut

Eilen illalla tv:ssä esitetty dokkari naisista vankilassa vei lähes yöunet. Naiset kuvasivat paitsi elämäänsä vankilassa niin myös elämää sitä ennen. Lähes jokaisella oli taustalla paha päihderiippuvaisuus ja ikävät kokemukset lapsuudesta.

Yhteistä näille naisille oli se, että syyllisyydentunne omasta tilanteestaan ja siitä, mitä on aiheuttanut omille lapsilleen, on valtava. Siitä huolimatta päihteet ovat aina vieneet voiton omista lapsista. Tätä on meidän muiden äitien mahdotonta käsittää.

Olen jo usean vuoden ajan käynyt jaakobinpainia siitä, tulisiko päihdeäidit ottaa pakkohoitoon silloin, kun raskaus on vasta alkuvaiheessa ja lapsen terve kehittyminen on selkeästi vaarassa äidin huumeriippuvuuden vuoksi.

Mustavalkoisena ihmisenä olisi helppo vastata ehdottomasti kyllä ja tätä mieltä olenkin pitkään ollut. Tiedän toki, että pakkohoidolla voi olla huonojakin seurauksia juuri äitien ns. kiinninappaamisen kannalta. Pelko hoitoon joutumisesta voi estää tavanomaisetkin neuvolakäynnit raskauden eri vaiheissa ja tämäkin on lapselle riski.

Päihteiden liiallinen käyttö on suomalaisten suurin terveydellinen ja sosiaalinen ongelma. Eilisen ohjelman perusteella ja etenkin niiden huostaanotettujen lapsien kohtaloiden perusteella, olen jälleen kerran vahvemmin sitä mieltä, että jokaisella lapsella tulee olla oikeus edes ennen syntymäänsä elää vapaana päihteistä.

Mäntyharjun naiset

Työviikko huipentui perjantaina mieluisaan vierasryhmään. Mäntyharjun kunnanviraston naiset olivat lähteneet retkelle Helsinkiin ja sain heidät kylään eduskuntataloon. Perjantai on hyvä vierailupäivä, sillä istunto loppuu yleensä lyhyeen ja talo tyhjenee nopeasti.

Iloinen naisjoukko oli pääasiassa ensikertalaisia talossa ja esittelyvideon katselemisen jälkeen kipusimme lehterille ja sieltä sitten kahville eduskuntaryhmämme huoneeseen. Pikaisen kierroksen jälkeen naiset lähtivät kohti seuraavaa etappia ja ainakin itselleni jäi visiitistä hyvä mieli.

Puhuimme paljon ja välillä ihan asiaakin. Esimiehelleen, kunnanjohtajalle (kok.) naiset laittoivat Sdp:n eduskuntaryhmän kortin, joten ehkäpä hyvä mielemme välittyy hänellekin sitten, kun kortti eduskunnan leimoineen ja meidän logoineen menee perille:)

Sain porukalta tuliaisina käsintehdyn mäntyharjulaisen taidonnäytteen, Esko Saarisen tekemän kahvimitan, joka väritykseltään ja designiltaan sopii täydellisesti meidän keittiöön. Kansliatoimikunnalle tiedoksi; epäilen sen myyntiarvon jäävän alle sadan euron eli pidän sen itse, enkä siis luovuta eduskunnan omaisuudeksi.

Vierasryhmät eduskunnassa ovat toivottuja. Me edustajat mielellämme kerromme työstämme ja näytämme ylpeinä hienoa rakennusta myös sisältäpäin. Omassa jokapäiväisessä huiskeessamme ei aina rakennusta tule niin tarkkailtuakaan, joten silloin tällöin on hyvä kulkea vierasjoukon kanssa ihastelemassa pintoja.

Työtä ja perhettä

Kollega Hanna-Kaisa Heikkinen (kesk.) oli tehnyt päätöksen, että ei asetu enää ehdolle ensi eduskuntavaaleihin. Asiasta tehtiin hyvä artikkeli Seura-lehteen. Uutista on kommentoitu muutenkin ja onkin kuvaavaa, että Heikkinen on saanut nyt enemmän palstatilaa kuin lähes kolmen edustajavuotensa aikana yhteensä.

Jatkan edelleenkin sillä linjalla, että en julkisesti kommentoi toisten ratkaisuja. Yleisellä tasolla on kuitenkin pakko muutama sana sanoa. Savon Sanomat (H-K:n vaalipiiri) nosti eilen jutussaan esiin tärkeän seikan. Heikkinen kertoi kokevansa ikävänä sen, että kansanedustajien työ on niin huonosti arvostettua ja että julkisen haukkumisen kohteena joutuu meistä jokainen olemaan, vaikka suurin osa on aivan ulkopuolisia kulloinkin meneillään olevissa "skandaaleissa" ja suurin osa tekee työtä paljon ja tosissaan.

Tämä tunne on helppo jakaa ja allekirjoittaa. Olen aikaisemmin itsekin sitä tällä palstalla pohdiskellut ja olemme työkavereitten kanssa asiaa niinsanotusti työnohjauksellisesti myös keskenään puineet. Ilman samassa jamassa olevia ihmisiä ja heidän kanssaan avoimesti asioita ruotimalla, ei mikään työyhteisö pysy kasassa ja yksilöitten kokema paine voi kasautua liian suureksi.

Perheen ja eduskuntatyön yhteensovittaminen on haastavaa. Senkin olen aikaisemmin sanonut. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kansanedustuslaitoksemme tarvitsee yhtä lailla pienten lasten äitejä kuin isiäkin. Ei voi olla niin, että kansanedustajana voi toimia ainoastaan lapsettomat ihmiset. Tai pienten lasten isät tai keski-ikäiset naiset ja miehet, joiden lapset ovat jo aikuisia. Tällaisesta ajasta olemme tietoisesti pyrkineet eroon, siihen aikaan ei voida enää palata takaisin.

Jokainen äiti ja isä, joka pyrkii tosimielellä eduskuntaan, joutuu etukäteen miettimään sen, kuinka perhe-elämä ja vaativa työ yhdistetään ja onko se ylipäänsä edes mahdollista. Työpäivät Helsingissä ovat pitkiä ja intensiivisiä, mahdollisuuksia maakunnassa asuvan muun perheen tapaamiseen ei liiemmin ole. Meillä maakuntien edustajilla lisäksi pitkä välimatka Helsinkiin tuo oman haasteensa asioiden järjestämiseen.

Omalta osaltani asiat järjestyivät parhain päin, vaikka olosuhteet pian vaalien jälkeen muuttuivatkin. Puolison tuki on se kaikkein tärkein asia, mikä mahdollistaa täysipainoisen työn tekemisen. Ilman sitä, työ muuttuu rasitteeksi ja poissaoloa kotoa joutuu jatkuvasti selittelemään ja pahoittelemaan puolisolleen. Tunnustan, että siihen tilanteeseen en enää koskaan aio itseäni altistaa ja joka päivä muistan olla kiitollinen nyt vallitsevasta olotilasta.

Ilokseni olen eduskunnassa huomannut, että myös nuorehkoilla perheenäideillä on sellaisia puolisoita, joiden avulla voi täysillä tehdä työtä oman maakunnan eteen. Perheellinen kansanedustaja tekee työtä oman perheensä kanssa. Meillä Onnin kanssa on selkeä työnjako ja "palautekeskustelujen" perusteella, me kumpikin olemme vallitsevaan tilanteeseen äärimäisen tyytyväisiä. "Demokratia-kokouksiin" (äidin kaikki kokoukset) osallistumisesta Onni on anonut vapautuksen.

Kansakunnan kermaa?

Eilen näytettiin uutisissa, kuinka tuhannet ihmiset jonottivat useita tunteja päästäkseen vierailulle presidentinlinnaan. Näkeminen oli kuulemma jonottamisen arvoista. Idea avoimista ovista oli presidentti Haloselta loistava. Kauniita tiloja kelpaa esitellä ja näin useammalla on mahdollisuus päästä piipahtamaan linnan sisätiloissa. Lisämauste tietenkin tuli siitä, että presidenttipari oli itse paikanpäällä.

Television uutislähetyksen kommentti kuului jotenkin niin, että "viimeksi Mariankadun jonon muodosti itsenäisyyspäivänä kansakunnan kerma, nyt tavalliset ihmiset saavat olla jonossa presidentinlinnaan". Näkemäni perusteella, jonottaminen eilen sujui sivistyneesti ja rauhallisesti.

Itsenäisyyspäivänä jouduin näkemään jotakin muutakin. Jokainen paikalle suhauttanut taksi jätti matkustajansa niin lähelle ovia kuin oli mahdollista ja siitä sitten liukastelimme jonon jatkoksi. Poikkeuksen teki vihreiden meppi Heidi Hautala, joka tyynesti kiilasi jonon ohi, ainoastaan hieman muuta vierasjoukkoa vilkaisten. Poikkeuksellisesti hillitsin itseni, enkä sanonut sitä, mitä olisi pitänyt sanoa.

Suomalaiskansalliseen tapaan päivittelin jälkikäteen vihreän mepin moukkamaista käytöstä kollegoille, jotka kyllä lakonisesti totesivat: "Niinpä tietysti". Tältä osin kerma oli härskiintynyttä. Heidi Hautalan ei kyllä kannata mennä ainakaan aamuyöstä nakkikioskille tofumakkaraa ostamaan, kohtelu härskille etuilijalle voi olla toisenlaista kuin meillä liian nynnyillä linnanjuhliin jonottajilla.

Tokavika viikko

Eduskunnan syysistuntokausi alkaa olla lopuillaan. Kovin vaiherikas ja vauhdikas mennyt syksy onkin ollut. Tällä viikolla istuvat vielä viimeiset valiokunnat ja ensi viikko käytetään aamusta yöhön budjetin käsittelyyn. Tuntuu siltä, kuin tahti oikeasti vain kiihtyisi lopun edellä.

Itse olen ollut nyt siis poikkeuksellisesti jo sunnuntaista lähtien Helsingissä ja siltä se kyllä tuntuukin. Olen onneton ihan sekaisin päivissä, kun normaalisti tulen cityyn vasta tiistaiaamuna. Sekä maanantain että tiistain tein pitkät illat töitä huoneessani ja sama jatkunee ainakin vielä tänään. Vihdoin sain aikaiseksi hankittua huoneeseen radion, joten nyt pitkät illat sujuvat rattoisasti hyvää musiikkia kuunnellen ja samalla töitä tehden.

Salissa on jossain vaiheessa tänään käsittelyssä lakialoitteeni perusopetuksen ryhmäkokojen säätämiseksi lailla. Ehdin kiireessä kerätä nimiä siihen viime viikolla noin 40. Toivottavasti saisimme aikaiseksi hyvän lähetekeskustelun salissa. Muutoin iltani jatkunee työhuoneessa kirjoitushommissa.

Istuntotaukomme kestää aina helmikuun alkuun asti. Pidän lomaa kokonaiset kaksi viikkoa (21.12.-4.1.) ja sen jälkeen onkin kalenteri tammikuun osalta jo mukavasti täynnä. Vielä joitakin irtopäiviä on eli jos jollakin on tarvetta tapaamisiin, ottakaa yhteyttä.

Henkilökohtainen kadetti

Linnan juhlat on siis jälleen juhlittu. Hauskaahan meillä taas oli. Kipeä koipeni on tosin entistä kipeämpi, mutta toipunee kapeista kengistä pian. Entiseen tapaan väkeä oli paljon ja juttua ja juhlamieltä riitti kaikilla. Tungoksessa ei kyllä pystynyt kauneimpia pukuja bongailemaan, mutta onneksi lehdet ovat niitä tänään täynnä.

Aikaisemmin en ole oikein älynnytkään, kuinka jotkut voivat kokea ongelmalliseksi mennä yksin (ilman avecia) johonkin tilaisuuteen ja varsinkin Linnan juhliin. Tänä vuonna sain kuulla asiasta monenlaisia kommentteja ja olenkin ryhtynyt miettimään, olenko itse jotenkin omituinen, kun en näe asiassa mitään ongelmaa. Oikeastaan päinvastoin.

Jo aiemmin mainitsemani entinen oppilaani Jukka oli siis kadettina juhlissa ja hän onnistukin löytämään entisen opensa vielä illan päätteeksi. Lupaukseni mukaisesti suostuin tanssiin ja mukavaa oli. Sain kuljettaa tätä henkilökohtaista kadettia hetken aikaa mukanani ja olin huomaavinani hieman kateellisen näköisiä katseita komeasta seuralaisestani:)

Puoivallattomasta vallattomaksi?

Parin päivän aikan ovat tunteet käyneet kuumina. Itse olen pysytellyt varsin rauhallisena, mutta muutamat puoluetoverit ovat olleet voimakkaastikin eri mieltä parlamentarismista ja presidentin valtaoikeudesta. Mielestäni on hyvä, että asiasta keskustellaan eikä kovaäänisyyskään ole haitaksi.

Kyse ei tietenkään ole siitä, kuka missäkin pöydässä syö tai istuu, niinkuin joissakin lehdissä on annettu ymmärtää. Eikä kyse ole siitä, että onko lautasia kaksi vai yksi. Kyse on siitä, kuka päättävässä pöydässä kulloinkin istuu ja kenen mandaatilla.

Ihmeellistä tässä jupakassa on nyt se, että osat ovat ikäänkuin kääntyneet päälaelleen, ainakin eilisen A-Studion keskustelun perusteella. Porvarit vaativat eduskunnan roolin kasvattamista ja presidentin vallan vähentämistä. Tämä vaatimus silläkin uhalla, että seuraava presidentti tullee olemaan Niinistö.

Meidän vaatimukset ns. vahvasta presidentistä tietysti vähän kummastuttavat minuakin. Oma ajatukseni on ainakin aikaisemmin sympatiseerannut vaaleilla valitun eduskunnan vallan ja merkityksen vahvistamista. Täytynee perehtyä linjauksiimme vielä tarkemmin...

Kokoomuksen kuvitelmissa heidän tilanteensa tulee olemaan hyvä joka tapauksessa; hurmoksessaan he kuvittelevat saavansa seuraavaksi sekä pääministerin salkun että presidentin linnan avaimet. Toimimalla vaivihkaa myös siten, että kansalaisten äänestysaktiivisuus jatkaa laskuaan, saavat he perinteisesti aina paremmat kannatukset vaaleissa ja vasemmisto on silloin se, joka jää häviölle (tutkittua tietoa nukkuvista). Tästä näkökulmasta katsottuna heidän intonsa on aivan ymmärrettävää.

Vauhtisokeudeltaan he eivät vaan nyt näe sitä, että mielipideilmapiiri maassa on muuttunut sitten viime eduskuntavaalien ja siihen on syynsä ainoastaan hallituksen omissa toimissa. Pian heille voi käydä niin, että saavat omasta vaatimuksestaan vallattoman presidentin, jota sitten ohjailevat oikeisiin pöytiin oppositiosta käsin. Eletään toivossa:)

Mieletön juttu!

Eilen illalla lopettelin työt tavallista aikaisemmin eli jo 19 maissa. Eduskunta oli kutsuttuna uuteen "Täällä Pohjantähden alla" -elokuvan ennakkonäytökseen. Elokuvan alussa ohjaaja Timo Koivusalo esitteli tuotostaan muutamilla sanoilla ja kertoi leffan työllistäneen 150 näyttelijää ja avustajiakin oli 2000. Kotimaista työtä koko urakka.

Elokuva oli loistava. Olen pohjantähteni lukenut monesti ja sillä on ollut vaikutuksensa jopa omaan elämääni. Tuskin olisin niin innostunut Suomen historian opinnoista ellen olisi saanut Linnan kautta herätystä kansamme hurjimpiin vaiheisiin. Oman poikani toisena nimenä on Akseli ja siinäkin on Linnalla osuutta asiaan.

Suosittelen elokuvaa kaikille. Erityisesti suosittelen sitä kollegoilleni. Olen Loka Laitisen kanssa samoilla linjoilla, kun hän epäili viikonlopun iltapäivälehden kolumnissa meidän kansanedustajien historiantietämystä ja sitä, että monikaan kollegoista ei ole esimerkiksi Pohjantähteä lukenut. Meitä on moneksi tässä talossa eikä lukuharrastus kuulu läheskään kaikkien elämään. Siksikin on suositeltavaa, että korkeatasoinen elokuva on pian kaikkien nähtävissä.

Meille sosialidemokraateille suosittelen elokuvaa siksi, että paluu perusasioiden äärelle on välillä välttämätöntä. Omien juurien tunnustaminen ja niiden vuosisadan alun aatteen miesten ja naisten ajatukset, urotyöt ja uhraukset on meidän tämän päivän työväenliikkeen ihmisten syytä pitää mielessä. Ilman heidän uhrauksiaan me emme eläisi tällaisessa yhteiskunnassa kuin nyt saamme elää.

Porvareille suosittelen elokuvaa siksi, että asioiden, arvojen ja ajatusten julkituominen ja yhdessä niiden eteenpäin vieminen oman terveyden ja hengenkin uhalla on se voima, josta meidän joukkoliikkeemme on syntynyt ja jota ei nujerreta. Aika on tietenkin toinen, keinot niin meillä kuin porvareillakin onneksi toisenlaiset. Tavoitteet eivät. Värillä on edelleenkin väliä.

Lakialoitteita

Viime perjantaina saimme sivistysvaliokunnassa kuulla todellisen ammattilaisen näkemyksiä perusopetuksesta ja ryhmäkoko-problematiikasta. Professori Liisa Keltinkangas-Järvinen oli valiokunnan kuultavana ja kuuleminen vahvisti omiakin käsityksiäni asiasta.

En kuitenkaan käy referoimaan hänen kertomaansa. Totean vain, että ne samat havainnot, joita me opettajat ja äidit olemme koululaisista tehneet, tulivat nyt erään Sitran tutkimuksen tukemina vahvistettua. Kuuleminen oli muutoinkin loistavaa, oli ilo kuunnella vakuuttavaa ja suorapuheista naista.

Hänen näkemyksensä oli aivan kiistaton. Luokkakoolla on suunnaton merkitys lapsen kehitykselle. Kysyttäessä hän jopa myönsi sen, että on joutunut pettymään kunnissa tapahtuviin vapaaehtoisiin ryhmäkokolinjauksiin ja on kallistunut lakisääteisen määrittelyn kannalle. Ainoastaan lakiin kirjaamalla saadaan lapsille ympäri Suomea ja kuntien sisällä samankaltaiset mahdollisuudet oppia ja kehittyä.

Tästä aiheesta voisin kiihkoilla tunteja. Varsinkin nyt, kun oma poikani on selvästi joutumassa hankaluuksiin liian suuren ryhmänsä kanssa. Olemme sivistysvaliokunnan sd-ryhmän kanssa tehneet lakialoitteen em. asiasta ja siihen on mahdollisuus muidenkin nimensä laittaa. Tänään sain siihen pikaisesti napattua parikymmentä nimeä, huomenna urakoin loput ja sen jälkeen asia edetköön eduskunnan hallinnossa. Tulemme näkemään talossa työskentelevien kasvattajien ja vanhempien ymmärryksen laajuuden tälle asialle.

Tälle lakialoitteelle ei käy siten, kuin kävi taannoin eräälle Valto Kosken tekemälle. Mieleni tekisi sitäkin asiaa myös tällä palstalla kommentoida, mutta kantapään kautta olen oppinut, että muutama yö aina kannattaa nukkua, ennen kuin läväyttää mielipiteitään julkisuuteen.

Lobbausta

Meillä on Onnin kanssa tapana aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa jutella kaikenmaailman asioista. Yhtenä iltana Onni aloitti keskustelun ilotulitusraketeista. Raketeista on toki puhuttu pitkin syksyä ja ne tuntuvat olevan pienten poikien elämässä varsin tärkeitä.

"Äiti, teillehän tulee eduskuntaan käsittelyyn ilotulituslaki..." Vastasin niin kai olevan, kysyin kylläkin sitä, että mistäs hän sen tietää? "Poikien kanssa ollaan koulussa asiasta puhuttu, kun joku oli kuullut asiasta uutisissa". Aha.

Sitten seurasi seikkaperäinen selostus erilaisista raketeista (kissanpieruja,kiinalaisia,tykinkuulia jne.) Hillitsin nauruni ja kuuntelin kiinnostuneena esitelmää. "Mitä mieltä meinaat olla asiasta?" Vastasin, että "Varmaankin tiedät, että en suvaitse yletöntä rakettien räiskimistä enkä tule kannattamaan mitään lievennyksiä siihen suuntaan. Päinvastoin."

"Arvasin. Mutta nyt olen kuitenkin yrittänyt, kun lupasin pojille, että ainakaan sinä et tule raketteja vastustamaan. Täytyy varmaan olla asiasta koulussa hiljaa." Kertomus meidän ajatustenvaihdosta kuvaa vallan hyvin sen, kuinka paljon kymmenvuotiaat lapsetkin seuraavat maailmanmenoa ja kuinka he ovat kiinnostuneita itseään lähellä olevista asioista. Aikuisten tulee vaan jaksaa kuunnella ja suhtautua vakavuudella esitettyihin argumentteihin. Veronkevennyskeskustelusta kerron joskus toiste:)

Joulukorttihässäkkä

Talossa on kaiken muun loppuvuoden kiiruhtamisen ohella menossa jokavuotinen joulukorttihässäkkä. Sinänsä kivaa puuhaa, mutta vie tolkuttomasti aikaa. Olen molempina aikaisempina vuosina lähettänyt noin tuhannen kappaletta tervehdyksiä oman maakunnan ihmisille. Tällä kertaa lukumäärä tullee olemaan pienempi.

Eduskunnassa on vuosikaudet kuvattu joku ns. suurellekin yleisölle tuttu esine tai nurkkaus joulukorttiin ja sitä ovat edustajat saaneet sitten tilata haluamansa määrän. Hintaa kortilla on tänäkin vuonna 20 senttiä. Tilasin aluksi 1000 kappaletta minäkin, mutta vasta sitten älysin katsoa kuvan. Mielestäni tämänvuotinen otos ei ole kaunis eikä ollenkaan eduskunnan arvoinen. Peruutin tilauksen.

Nyt olenkin saanut sitten metsästää kollegoilta vanhoja, tyhjiä kortteja. Tähän mennessä olen saanut tehtyä kaupat noin viidestäsadasta, joten tervehdyksien määrä jäänee tänä vuonna väkisinkin pienemmäksi. Ensi vuonna toivon mukaan kuva on minunkin mittapuun mukaan säädyllinen.

Pallo on pyöreä

Tälle viikonlopulle osui oikein urheilujuhlat. Eilen olin elämäni ensimmäisessä lentopallo-ottelussa. Maakunnallinen SaimaaVolley pelasi jotakin keskisuomalaista joukkuetta vastaan Mikkelin Rantakeitaassa. Olimme Onnin kanssa kutsuttuina paikalla, sillä entinen kollegani Lyseolta, Mikko Korhonen on oikea lentopalloaktivisti ja oli järjestänyt minut mieluisaan kukitustehtävään.

Peli oli todella mielenkiintoinen, kun ensimmäisten heittojen/lyöntien jälkeen rupesin siitä jotakin ymmärtämään. Mukavaa oli nähdä sali täynnä väkeä, huonomminkin voisi lauantai-iltansa viettää. Maakunnan kannalta on tietenkin upeaa, että eri kaupungit ovat yhdistäneet voimiansa ja kokeilevat nyt kantavuuttaan yhdessä.

Tänään olen istunut samaisen Lyseon liikuntasalissa katsomassa koripalloa. Onni pelaa nyt jo ties monettako vuotta Mikkelin Namikassa ja on innostunut lajista. Meidän poikien joukkue hävisi aamun ensimmäisen pelin roimasti, mutta se ei tuntunut haittaavan ketään. Ei edes katsomossa olleita isejä.

Näet liian monta kertaa niin jalkapallo- kuin jääkiekkopelien katsomoissa pienten pelaajien isät pitävät suurta meteliä ja huutoa. Osansa saavat usein niin valmentajat, tuomarit kuin pelaajatkin. Mielestäni tärkeintä on harrastaminen ja pelaaminen ja se, että kaikilla on hauskaa. Ainakin tämän päiväisen perusteella Namikassa on ymmärretty "Kaikki pelaa" -slogan hyvin, sillä jokainen poika pääsi kentälle ja sai urheiltua itselleen punaiset posket. Pelejä seuratessani sain samalla ratkaistua ensi viikon Vapaus-lehdenkin kolumniaiheen.

Mukava urheilutapahtuma jatkuu vielä. Pelaajien äidit ovat huolehtineet kanttiinista ja kauppa onkin tuntunut käyvän hyvin. Oma osuuteni rajoittui kahvinkeittoon, mutta siinä olinkin tosi vahva ja tehokas:) Viimeinen peli alkaa klo 15 ja sen jälkeen ehdin vielä hyvin paiskasta pojan saunaan ja lähden itse Juvan työväenyhdistyksen syyskokoukseen.

Ikivireät eläjät

Olin eilen illalla Lomakoti Mäntyniemen pikkujouluissa täällä Mikkelissä. Pitkälti toistasataa juhlijaa oli kokoontunut Mäntyniemeen ja ohjelma oli runsasta. Vierasjoukko sai kuulla illan aluksi myös painavaa sanaa, sillä puolueemme varapuheenjohtaja Pia Viitanen päätti Mikkeli-kiertueensa juhlaan. Tällä kertaa arpajaisonni oli minulle tavanomainen eli mitätön. Edellisen arpajaisvoitto-kinkun lahjoitin Työttömien toimintajärjestölle.

Osallistujajoukko oli etupäässä eläkeläisiä ja heistä huomasin jälleen kerran sen, kuinka tärkeää on päästä osallistumaan erilaisiin tapahtumiin tuttujen ja puolituttujen kanssa. Työelämän ohittaneina heillä on paitsi aikaa, niin myös virtaa ja erilaiset sosiaaliset kuviot ovat entistä tärkeämpiä. Yksinäisyys on liian monen IKIVIREÄN riesana.

Männä viikolla sain meidän oman työväenyhdistyksen porukoilta tehtävän keksiä synonyymi sanalle vanhus tai ikäihminen. Moni juuri eläkkeelle jäänyt tai muutoin täysin terve 70-kymppinen kokee em. sanat kielteisinä eikä halua nimellisesti kuulua moisiin porukoihin. Yhtenä yönä mietiskelin tätäkin asiaa ja keksin muutaman vaihtoehdon. Ikivireä oli yksi niistä. Testailen niitä nyt siellä täällä, myös täällä blogissani. Kommentteja otetaan vastaan.

Piirikokous

Eilen pidettiin Etelä-Savon demaripiirin syyskokousta Hirvensalmella. En tiedä, mitä on tapahtunut, mutta ilmapiiri kokouksessa oli poikkeuksellisen myönteinen ja rakentava. Muistan vuosikymmenten ajalta, että näin ei todellakaan ole aikaisemmin ollut.

Henkilövalinnat ovat aina olleet erityisen hankalia. Kolmen kaupungin (Mikkeli, Pieksämäki, Savonlinna) ristiinveto on näkynyt joka asiassa ja välillä epäluulo toisia kohtaan on vaikuttanut jopa harhaiselta. Maaseutukunnat ovat taiteilleet kaupunkien välimaastossa ja useimmin jääneet jaköjäännöksille.

Tällä kertaa valinnat tehtiin tasapuolisesti ja ilman äänestyksiä. Ainoastaan yhteistyöllä voi maantieteellisesti laaja ja taloudellisesti tasaisen heikko maakuntamme menestyä tulevaisuudessa. Omaa mieltäni tietenkin lämmitti muutamat kiitokset siitä, kuinka hyvin ainoana kansanedustajana olen paitsi kiertänyt maakuntaa niin myös tehnyt eduskunnassa töitä jokaisen nurkan eteen. Näillä kiitoksilla jaksaa taas kummasti:)

Sofin valinta

Monta päivää on kummasteltu, paheksuttu, ymmärretty suomalaisen kirjailijan Sofi Oksasen lausuntoja suomalaisista Tanskan tv:ssä. En ole ohjelmaa nähnyt, joten kommentoin ainoastaan lehtitietojen varassa. Sofi teki tietoisen valinnan kuvaillessaan maanmiehiään roisilla tavalla. Miedommin ja nätimmin sanottuna asia ei olisi uutiskynnystä ylittänyt.

Tietenkin Sofi Oksanen on oikeassa kuvaillessaan suomalaisia miehiä väkivaltaisiksi, itsetuhoisiksi ja juopoiksi. Tämän todistavat paitsi kaikki omat tilastomme niin myös kansainväliset vertailut. Ikävä kyllä tämän tietävät liian monet lapset ja heidän äitinsä.

Loistavana ja palkittuna kirjailijana, Sofi on asemassa, jossa hänen sanomisillaan on merkitystä. Toivonkin, että keskustelu teemasta jatkuu syvällisemmällä tasolla, sillä liian moni perhe kärsii tulevanakin jouluna suomalaisen mielen synkkyydestä ja sen lieveilmiöistä. On tärkeää, että asiasta puhutaan. Ainoastaan siten, sille voidaan tehdä jotakin.

Valitusautomaatteja?

Sain eilen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana vastailla Etelä-Savon maakuntaradion kysymyksiin valituksista kunnallisessa päätöksenteossa. Kommentit tulevat ulos tänään sekä radiossa että alueellisessa tv-lähetyksessä. Asiahan on meillä kaupungissa ollut ikävänkin ajankohtainen jo muutaman casen verran.

Sanoin toimittajalle, että en pidä siitä kulttuurista, joka Mikkelin päätöksentekojärjestelmään on nyt rantautunut laajemminkin. Valtuustossa tehdään päätökset ja joskus niistä äänestetään. Meistä jokainen on joutunut vuorollaan jäämään vähemmistöön ja nielemään tappionsa. Demokratia vaan toimii niin. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että äänestyksissä hävinneet valtuutetut ovat alkaneet prosessoida kaupunkia vastaan.

Sinänsä valittaminen on kansalaisen ja kuntalaisen perusoikeus eikä siitä pidä tinkiä. Valitusreitti on olemassa ja eri asteilla selvitetään päätöksenteon lailisuus tai muu epäilyksen kohteena ollut asia. Viimeisen asteen päätökseen on syytä tyytyä. Valtuutettujen tulee vaikuttaa asioiden valmisteluun ja mikäli jäävät asiansa kanssa vähemmistöön siitä äänestettäessä, ei voi olla niin, että työläs ja pitkä valitusprosessi on aina automaattinen seuraus. Tämänkaltainen pelko on nyt näkyvissä. Toivottavasti pelko on aiheeton.

Mikaelin juhlat

Mikkelin kaupungissa on jo joitakin vuosia harrastettu sitä, että kaikki kaupungin neljäsluokkalaiset kutsutaan konserttitalo Mikaeliin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Juhlista on puhuttu meilläkin Onnin serkkupoikien kanssa jo aikaisempina vuosina ja nyt iloinen poika toi oman juhlakutsun kotiin.

Ohjelma on rakennettu oikein arvokkaaksi, mutta kuitenkin lapsille sopivaksi. Tarjoilu pitää kuulemma sisällään nakkeja ja lihapullia. Juhlat päättyvät diskoon, mitä Onni vähän omalta osaltaan epäili. Sen verran seuramies hän kuitenkin on, että arvelen hänen hyvinkin viihtyvän lattialla.

Eniten Onni tuntui odottavan näkevänsä kaupunginjohtajan "bling-bling-korut". Kyse lie virkamiehen juhla-asuun kuuluvista käädyistä, joista on monelta pojalta jo kuultu aikaisemmin. Oma syynsä juhlasta riemuitsemiseen oli kylläkin sillä, että "ei tarvitse olla koulussa".

Ideana juhla on hyvä, sitä kautta saadaan lapsille paitsi opetettua vähän käytöstapoja isossa juhlassa, niin myös korostettua itsenäisyyspäivän arvokasta luonnetta. Konserttitalo Mikaeli on parhaimmillaan kaikkien kaupunkilaisten käytössä, tässä koulutoimen kädenojennus kymppivuotiaille.

Kangasniemellä

Olin sunnuntaina Kangasniemen työväenyhdistyksen syyskokouksessa. Talolla on aina mukava tunnelma ja keskustelu vilkasta. Omalle osuudelleni oli varattu aikaa tunti ja totesimmekin yhteen ääneen, että seuraavan kerran varaamme aikaa puoli päivää, että saamme rauhassa puhuttua kaikista asioista:)

Kävimme keskustelua niin eduskunnan toiminnasta yleensäkin kuin kyselytunnin mekaniikasta. Ihmiset tuntuvat katsovan tuntia ahkerasti ja aika paljon meidän ryhmä saa palautetta siitä, että aina yhdet ja samat ihmiset ovat ensimmäisten kahden kysymyksen tekijöinä.

Selitin jälleen oman ryhmämme toimintaa ja kulttuuria kyselytunnin osalta. Omalle porukalle voi asioista puhua avoimesti ja sainkin monta hyvää vihjettä eteenpäin vietäväksi koskien niin kyselytunteja, kuin puolueen linjauksia kuin puheenjohtajistoa. Juuri tätä jäsenistön kuulemista ja kuuntelemista on meillä peräänkuulutettu jo pitkään.

Kinkku kiertoon

Olin lauantai-iltana Haukivuoren työväenyhdistyksen pikkujouluissa. Ensimmäiset lajiaan tänä vuonna. Paikka oli idyllinen erämaja noin 30 km Mikkelistä. Tilaisuus oli hyvä osoitus siitä, kuinka yhdessä tekemällä saadaan hyvää aikaiseksi.

Muutoin juhlat oli oikein hauskat, paitsi että jouduin osallistumaan hankaliin kilpailuihin (terkut Varjukselle). Täydellisen onnettoman laulutaitoni ansiosta, sijoituin joululaulukilpailussa toiselle sijalle ja palkintokirjasta "Kesä Kalevi Sorsan kanssa" olen nyt päässyt nauttimaan.

Perinteiset arpajaiset olivat itselleni suotuisat. Kuulin jälkikäteen, että olin voittanut arpajaisissa KINKUN. Elämäni ensimmäinen arpavoitto. Nyt olen pari päivää miettinyt, mille porukalle laittaisin voiton kiertämään, sillä kuvittelen jonkun toisen perheen tai yhteisön olevan enemmän maksuttoman kinkun tarpeessa kuin omani. Vielä en ole kohdetta keksinyt eli vihjeitä otetaan vastaan:)

Jupinaa jupakasta

Olin tänään tavanomaiseen tapaan Mikkelin torilla tapaamassa kansalaisia. Kolmen tunnin aikana porukkaa oli jonoksi asti ja sain poikkeuksellisesti monet kiitoksetkin tekemistäni asioista. SDP:n tekemä esitys pääomaveron nostamisesta sai kymmenet kannustavat puheenvuorot!

No, nyt ymmärrän sen, mitä kollegat tarkoittivat rohkeudella puhua eduskunnan puhemiehestä.
Muutama ihminen kommentoi eduskuntaa ja Niinistöä siellä. Viesti on mennyt perille ja kansa kumartaa "puhemiehen yrityksille laittaa teidät kuriin siellä". Kaunaista ja erikoisen kateellista palautetta sain myös tänne blogiini, jossa eräässäkin kehuttiin, kuinka"varmasti äänestän Niinistöä aina, mutta sinua en koskaan". Hänelle tiedoksi; olemme Niinistön kanssa toistaiseksi eri vaalipiireissä enkä minä aio olla mukana presidentinvaalissa, ainakaan samaan aikaan kuin hän:)

Asia on saanut jonkin verran jatkoa myös tämän päivän lehdissä. Nimeltä minut mainittiin vain omassa maakuntalehdessämme. Suhtautuminen on ollut samanlaista eli ihmetellään sitä, kuinka kansanedustajat vastustavat puhemiehen yrityksiä saada taloutta ja edustajia kuriin eduskunnassa.

Edelleen korjaan. Omalta osaltani siitä ei ole kyse ja saman sanoin myös puhemiehelle puhelimessa. Taloutta voi ja pitää hoitaa, asioiden hoitoa järkevöittää ja tehostaa, joitakin asioita voi jopa jättää tekemättä. Tämän suuntaisia päätöksiä olen ollut itsekin tekemässä kaupunginhallituksessa lähes kymmenen vuotta. Kritiikkini kohdistuu etupäässä siihen tapaan, jolla näistä asioista tullaan ulos.

Eduskunnassa, niinkuin muissakin isoissa työyhteisöissä on omat organisaationsa, joissa talon sisäisiä tapoja, toimintakulttuureja käydään läpi ja muutetaan tarvittaessa. Näistä muutoksista voidaan sitten tiedottaa medialle, mutta ei ole oikein, että moitteiden kohteena on kollektiivisesti koko 199 kansanedustajan joukko, varsinkin kun suurimmalla osalla meistä ei ole osaa eikä arpaa kulloinkin moitteen kohteena oleviin asioihin.

Olisi aivan yhtä kummallista jos esim. Mikkelin kaupungin työntekijät lukisivat iltapäivälehdestä siitä, kuinka meidän kaupunginjohtajamme ihmettelee esim. työntekijöiden lounastamista edullisempaan hintaan tai sitä, kuinka joillekin ammattiryhmälle maksetaan kilometrikorvauksia erilaisista töihin liittyvistä ajoista tai että luottamushenkilöille lähetetään joulukortti. NÄMÄ OLIVAT SIIS KEKSITTYJÄ ESIMERKKEJÄ, mutta yritän edelleen avata tätä kummallisuutta, joka keskustelussa vallitsee.

Olen puolustanut blogissani kansanedustajien mahdollisuutta osallistua kansainvälisiin tehtäviin valiokuntiensa puitteissa. Olen puolustanut kansanedustajien mahdollisuuksia osallistua Lapissa (tai muualla) pidettäviin seminaareihin. Olen puolustanut kansanedustajien mahdollisuuksia osallistua työpaikkansa ns. tykytoimintaan esim. urheilukerhon muodossa. Olen puolustanut näitä, vaikka itse en ole osallistunut yhdellekään matkalle, Lapin seminaariin tai kerhoon.

Antamalla ihmisille vääränlaista mielikuvaa kansanedustuslaitoksesta ja meidän toiminnasta rapautetaan koko systeemin maine. Se on harmi, varsinkin kun tiedämme, että todellisiakin syitä huonoon maineeseen on olemassa ja toisaalta siksi, että äänestysprosentti ei liian korkea ole ollut muutoinkaan. Ei vaan riitä, että ihmiset innostuvat äänestämään presidentinvaalissa Sauli Niinistöä, demokratian toiminnan kannalta valtiopäiville valittava eduskunta on kuitenkin kaiken perusta.

Kirkkopuistoon

Olemme tänään tukijoukkoni kanssa jälleen torilla kahvittelemassa ja tapaamassa kansalaisia. Varsinaisen torin remontin vuoksi, pidämme majaa tilapäistorilla eli Kirkkopuistossa. Samassa paikassa on myös joulunavajaiset, joten vesikelistä huolimatta on porukkaa varmasti liikkeellä.

Työväenyhdistyksemme puheenjohtaja keksi toritilaisuudellemme uuden sloganin; Kansanedustajan kyselytunti. Ennen kuin joku aktiivinen lukija tai lehtemme "Vartin pohtija" keksii, niin sanon, että yksi tunti kansanedustajan keskustelutilaisuuteen ei riitä ja siksi venytimme kyselytunnin kolmeen.

Olemme paikalla siis noin 10-13, joten tervetuloa kyselemään, keskustelemaan, kommentoimaan tai muuten vaan juttelemaan!

Puhelimessa

Eilisessä Iltalehdessä oli juttu eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön toiminnasta. Olin "päässyt" ajatuksineni myös mainituksi. Muutamaan kertaan aiemmin olen tällä forumilla (blogissa) ihmetellyt Niinistön toimintaa talossa ja siitä syystä lehti osasi kysyä asiaa myöskin minulta.

Itse puolestani eilen ihmettelin sitä, kuinka monet kollegat tulivat kiittämään rohkeudesta sanoa asia ääneen. Moni on asiasta aivan samoilla linjoilla, mutta jostain syystä ei rohkene puhua ääneen. Ehkäpä minä olen sitten tyhmänrohkea. Jotain vikaa talossa ja sen johtamisessa nyt täytyy olla, kun keskustelu jatkuu edelleen ja tänään olen edelleen saanut kiitoksia niin edustajilta kuin virkamiehiltäkin. Moni virkamiehistä tuntuu olevan oikeasti peloissaan ja se tuntuu kauhealta.

Omituisinta tässä on kuitenkin se, että eilen iltapäivällä sain erikoisen puhelinsoiton. Puhemies Niinistö soitti keskustellakseen Iltalehteen antamistani kommenteista. Noin vartin mittaisen keskustelun lopputuloksena lupasin toimittaa hänelle kirjallisena tiedon kaikista niistä tapahtumista/sanomisista, joista häntä lehdessä "syytin".

En käy puhelinkeskusteluamme sen tarkemmin nyt erittelemään, totean vain, että jos kysymyksessä olisi ollut vähän heikkohermoisempi tai herkempi ensimmäisen kauden kansanedustaja, niin keskustelun jälkimainingit olisivat voineet olla toisenlaiset. Oman varsin helvetillisen viikon puhelu toki kruunasi:(

Juhlakausi

Vuoden kuumin juhlakausi on alkamassa. Ihmiset suunnittelevat pikkujoulujaan ja lehdet ovat täynnä vinkkejä hehkeään iltaloistoon. Ulkona kun sataa vettä ja myrskyää, ei joulusesonki ole ihan ensimmäisenä mielessä.

Meidän kansanedustajien työhön kuuluu myös osallistua tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlaan. Moni kollega onkin jo pitkin syksyä valmistautunut tärkeään iltaan.

Oma valmistautumiseni jää jälleen viime tippaan. Puvusta ei ole vielä tietoakaan, enkä ole asian eteen muutenkaan ehtinyt tehdä mitään. Juhliin olen kuitenkin menossa, mikäli vain säilyn terveenä ja ehdin koltun jostakin hankkia.

Tänäkin vuonna, niinkuin kahtena aikaisempana vuonna ja vielä ensi vuonnakin, menen linnaan ilman avecia. Moni on sitä ehtinyt jo tässä kysellä, joten ilmoitan nyt kaikille sen, että ei tarvitse sitä enää miettiä. Poikkeuksena edellisiin juhliin, aion nyt "suostua" tanssilattialle kadetin kanssa. Kadettina juhlassa on nimittäin eräs entinen oppilaani, joka ilmoitti jo uhrautuvansa entisen open kanssa lattialle. Terkut Jukalle:)

Rohkeita naisia

Tapasin maanantaina kolme rohkeaa naista. Olen hallituksen jäsenenä yhdistyksessä, Viola-väkivallasta vapaaksi ry:ssä. Yhdistys on siis lähisuhdeväkivaltaan "erikoistunut" yhdistys. Perheväkivalta on vaiettu asia ja siksi olen halunnut lähteä omalta osaltani aktiivisesti tekemään työtä sen puolesta, että tästä ei tarvitsisi tuntea häpeää ja että tekemällä ongelman julkiseksi ja näkyväksi, sitä saisi paremmin kitkettyä pois.

Näissä merkeissä olimme kolmen ikääntyneen naisen kanssa sopineet tapaamisen Violan toimitiloihin. Kävimme rohkeaa, reipasta ja räväkkääkin keskustelua siitä, minkälaisia elämänvaiheita heillä omassa parisuhteessaan on ollut. Kiteytettynä, he kaikki olivat saaneet henkisen jaksamisen tuen juuri Viola ry:n vertaistukiryhmästä ja ilman sitä, voisi tilanne olla jokaisella vielä huomattavasti hurjempi.

Näitä vastaavanlaisia kolmannen sektorin ylläpitämiä yhdistyksiä on paljon ja kaikki ne ovat syntyneet tarpeesta. Julkisen vallan pienentäessä koko ajan taloudellisia mahdollisuuksiaan auttaa kansalaisiaan, on kolmannen sektorin toimintaedellytykset pystyttävä paremmin turvaamaan. Hyvin aloitettua toimintaa ei voida pienentää sen vuoksi, että esim. kuntien avustussummia pienennetään tai että RAY:n rahojen ohjaamisessa on tapahtunut virheitä. Pienilläkin summilla saadaan paljon aikaiseksi oikeanlaisissa yhdistyksissä.

Liikettä

Viime sunnuntaina kurvailin maakuntamme reunalta toiselle. Kilometrejä tuli lähes 400, kun ajoin Mikkelistä Punkaharjulle ja sieltä Hirvensalmelle. Molemmissa pidettiin syyskokoukset ja kävin kertomassa eduskunnan kuulumisia.

Samat asiat tuntuvat huolestuttavan sosialidemokraatteja myös näissä pienissä kunnissa kuin meillä isommissakin. Kuntatalouden tiukentuminen on tosiasia ja ongelmia tuottaa palvelujen järjestäminen ihmisille.

Kävimme hyvää keskustelua siitä, kuinka yhteistyötä naapurikuntien kanssa tulee tehdä ja mahdollisesti lisätä. Mikkelin Seudulla valmistellaan perusterveydenhuollon järjestämistä laajemmalla väestöpohjalla, ihan niinkuin valtioneuvosto on vaatinut. Selvittely on saanut nimen Mainio ja sitä käydään parhaillaan läpi eri forumeilla.

Mikkelin naapurikunnista osa tuntuu suhtautuvan asiaan myönteisesti, osalla on vielä ennakkoluuloja kehitteillä olevaa mallia kohtaan. Selvitystyö valmistunee parin viikon päästä ja vasta sitten voidaan asiaan ottaa varsinaisesti kantaa. Harmikseni Mikkelin sd. kunnallisjärjestö oli kiirehtinyt jo tekemään päätöksen, että Mainio -valmistelu tulee pysäyttää ennen sen valmistumistakaan.

Onneksi tässäkään asiassa ei meidän kunnallisjärjestö ole se, joka päätöksen tekee. Ainaisen vastustamisen sijaan olisikin syytä kivuta 2000-luvulle ja yrittää muokata valmistelussa olevia asioita sellaisiksi, joita voitaisiin yhdessä toisten kanssa viedä eteenpäin. Pysähtymiseen ei ole varaa mikkeliläisillä sosialidemokraateilla sen paremmin kuin kunnillakaan.

Ussaa ja hissaa

Olin torstai-iltana vieraana Etelä-Savon Opettajien syyskokouksessa Savonlinnassa. Keskustelimme muun muassa vireillä olevasta tuntijako-uudistuksesta. Tuntijaolla siis tarkoitetaan sitä järjestelmää, jolla määritellään kouluissa annettavan opetuksen määrä eri oppiaineissa.

Jokainen opettaja on sitä mieltä, että juuri omaa ainetta tulisi olla enemmänkin tai ainakaan sitä ei missään nimessä voi vähentää. Tuntijako herättää siis aina tunteita. Joskus männä vuosina tehtiin muutoksia, joilla taito-ja taideaineita vähennettiin. Uudistus ei ole osoittautunut kovin hyväksi. Nyt ilmeisesti mietitään niiden ja valinnaisuuksien lisäämistä.

Tuntijakoa miettimässä on ollut jo parin vuoden ajan ryhmä, johon myös ainakin suurista eduskuntapuolueista on otettu edustus. Tietoa ryhmän saavutuksista on ollut vaikea saada, ilmeisesti varsin alkuvaiheessa vielä ollaan. Lopputulos tulee ulos ennen Vappua ensi vuonna.

Asia ei tule eduskunnan viralliseen käsittelyyn, mutta mielestäni olisi perusteltua sivistysvaliokunnan saada kuulla asiasta ja myöskin lausua siitä sanansa. Tällä uudistuksella näet linjataan pitkälti tulevaisuuteen lasten oppimisen viitekehykset ja valiokunnan vastatessa muutoinkin koulutuksen asioista, ei sitä ole mielekästä tässäkään asiassa sivuuttaa.

Savonlinnan Paviljongissa tuli muutama oikein hyvä näkökulma liittyen eri aineiden ns. tarpeellisuuteen ja siihen, kuinka esim. luokanopettajien koulutuksessa tulisi enemmän painottaa eri aineiden (kuten hissa ja ussa) opiskelua ja niiden opettamista. Nykyisellä järjestelmällä luokanopettajien osaaminen eri aineisiin ja niiden opettamiseen jää pitkälti oman kiinnostuksen ja jaksamisen varaan, kun opiskeluun niitä sisällytetään niin kovin vähän.

Ei siis ole ihme, että monen alakoululaisen lempi-inhokkina on juuri uskonto, kun opettajan omakaan kiinnostus tai osaaminen ei välttämättä ole korkeinta mahdollista tasoa. Oppiaineena myös ussasta voidaan saada mielenkiintoinen ja sen opettamisen oppimiseen tulisi opettajankoulutuksessa satsata nykyistä enemmän. Eri asia on sitten se, kuinka tullaan tuntijaossa linjaamaan ns. tunnustuksellisen uskonnon opettaminen kaiken kaikkiaan.

Sikamaista

Ihmettelyä ja hämmästelyä on viime viikkoina riittänyt sikaflunssan ympärillä. Menossa olevat rokotukset kiinnostavat kansaa. Epätietoisuus omasta vuorosta tuntuu olevan yleisempää kuin tietoisuus siitä. Näyttääkin siltä, että ainakin Etelä-Savossa tauti ehtii perille ennen piikkiä.

Omaan maalaisjärkeeni ei mahdu se, että minkä takia rokotettavat ihmiset (riskiryhmäläiset) joutuvat seisomaan tuntikausia ulkona viimassa ja sateessa? Miksei rokotusjonoja voida järjestää edes osittain sateelta ja kylmältä suojassa? Tervekin ihminen sairastuu joutuessaan palelemaan tunteja paikoillaan ulkona.

Mikkelissä asia voitaisi hoitaa näppärästi esim. jollain koululla liikuntasalissa tai jäähallissa tilapäisesti katetulla jäällä. Idea on aivan vapaasti käytettävissä ja toivonkin, että ainakaan Mikkelissä ei kuntalaisia vilustetuttaisi ainoastaan mielikuvituksen puutteen vuoksi.

Kovin monta kertaa olen saanut vastata kansanedustajien rokottamista koskevaan kysymykseen. Kaunainen kansamme epäilee useasti sitä, että "tietenkin kansanedustajat hannkivat itselleen rokotuksen ennen muita". Näin ei ole. Olemme kaikkien muiden kuntalaisten kanssa samassa asemassa eli rokotusajankohtamme riippuu sukunimen alkukirjaimesta ja siitä, kuuluuko riskiryhmään vai ei.

Moni kollega on joutunut yleisen paheksunnan välttämiseksi jättämään rokotuksen hakematta, vaikka olisi siihen oman terveydentilansa ja riskiryhmään kuulumisen vuoksi oikeutettu. Tämäkö on sitä etuoikeutettua kansanedustajan elämää?? Tosiasiassa epidemian leviäminen eduskuntaan on vain päivien kysymys ja silloin ei kansalaisilla ole aihetta vahingoniloon.

Lainsäädäntötyö voi pysähtyä viikoiksi, mikäli valiokunnissa puolet porukasta on sairaana ja hommat odottavat käsittelyä. Moni asia vaatii pikaista valmistumista ja parinkin viikon lykkäyksellä on haitallinen vaikutus käytännön elämälle. Tässä valossa olisi voinut olla perusteltua rokottaa kansanedustuslaitos hyvissä ajoin, mutta tämän hetkinen yleinen mielipide on ollut sille esteenä.

Mikäli asiasta olisi järjestetty kansanäänestys, olisivat suomalaiset varmaankin olleet valmiita jättämään kansanedustajat vaille rokotetta kokonaan. Harmi, että tämän hetkinen puhemiehemme on ollut toistuvasti mukana, omista pyrkimyksistään johtuen, siinä keskustelussa, jolla eduskunnan arvovaltaa on alasajettu. Mielenkiintoista onkin nähdä helmikuussa, toteutuuko saunavaliokunnan visio siitä, että Niinistön uudelleenvalinta puhemieheksi tulee olemaan HISTORIALLISEN täpärä.

Oikea poliitikko!

Nyt vihdoin olen päässyt oikeiden poliitikkojen sarjaan. Joku viisas on nimittäin sanonut, että vasta sitten on oikea poliitikko, kun on päässyt pilapiirroksen kohteeksi. Tämän päivän ilmaisjakelulehti "Viikkoset" on nyt suonut minulle tämän kunnian.

Sain aamuvarhain jo puhelinsoiton, jossa kerrottiin pilakuvasta. Itse en siis sitä ole nähnyt, mutta on varmaankin kovin näköinen, kun äitinikin asiasta äsken huomautti. Itse asiayhteyttä tai sen ajankohtaisuutta en ihan ymmärrä, mutta ehkä piirtäjällä on siihen syynsä.

Maakunnassamme ilmestyvä Savon Sanomatkin on osannut käyttää pilapiirtäjää hyvin hyödykseen. Lehden verkkosivuilla on jo pitkään ollut meistä kaikista Etelä-ja Pohjois-Savon edustajista pilakuvat, jotka pari viikkoa sitten oli oikein painetussakin lehdessä. Kollega Rajamäen kanssa saimme kuvista hyvät naurut:)

Myötäjäismatkalla

Mikkelin kaupunginhallitus virkamiehineen lähtee tänään vierailulle naapurikunta Puumalaan. Puumala on joutunut käynnistämään kuntaliitostunnusteluja väen ja verotulojen vähenemisen vuoksi. Suurimpana kaupunkina Mikkeli on ilmeisestikin ensisijainen neuvottelujen kohde.

Kutsu tulla paikan päälle tutustumaan naapuriin, on järkevää. Monikaan kaupunginhallituksen saatikka valtuuston jäsenistä ei ole Puumalan elinkeinorakenteeseen, hallintoon tai kaavoitukseen tullut perehtyneeksi. Meille kansanedustajille Puumalan asiat on toki tullut tietoon jo moneen eri otteeseen.

Oma kantani kuntaliitoksiin on aina ollut hyvin varautunut. Niin tässäkin tilanteessa. Meillä on tehty kuntaliitoksia muutamaankin kertaan ja niiden jälkihoito on jäänyt tekemättä. Nykyisillä reuna-alueilla asuvat ihmiset ovat liian monta kertaa jäämässä ilman palveluita, kun suuren maantieteellisen alueen toiminnot joudutaan tehokkuuden nimissä keskittämään keskukseen.

Niin Haukivuorella, Anttolalla kuin Puumalallakin nyt, on paljon annettavaa kaupungille. Kun liitos tehdään, tulee pitää huoli siitä, että molemmat osapuolet (kuntalaiset) siitä hyötyvät eikä kukaan koe jääneensä häviölle. Näinä kuntatalouden aikoina porkkanarahat on hetkessä syöty ja toiminnan jatkaminen myös kaukana keskuksesta on enemmän kuin haasteellista.

Putkostelua

Männä viikolla kuppilassa jotkut kollegat paheksuivat Meatalliliiton Matti Putkosen lausuntoja siitä, kuinka puolueemme alamäen syynä ovat vihreästi ajattelevat demarinaiset. Höh. Rauhoittelin naisia ja sanoin, että ehkä ei kannata provosoitua.

Tämän päivän Savon Sanomissa herrat Lehtinen ja Putkonen linjaavat ajatuksiaan puolueestamme oikein yhdessä. Luin jutun ja huomasin olevani monesta asiasta heidän kanssaan ihan samaa mieltä. Punavihreistä naisista he eivät puhuneet nyt mitään.

Niin kauan kuin joudumme puolueessa lukemaan erilaisten vaikuttajien ajatuksia milloin mistäkin asiasta, milloin mistäkin lehdestä, ei yhtenäistä eteenpäinmenon mahdollisuutta voi olla näkyvissä. Olisikin tärkeää saada ukot kasaan ja kertomaan toisille, mitä nyt tulisi tehdä. Olen varma, että kaikkien neuvot ovat nyt tarpeen.

Kepu-ukkojen juhlassa

Olin eilen Etelä-Savon Keskustan piirin 90-vuotisjuhlassa. Ilmestymiseni paikalle herätti kummastelua ja sainkin todeta useammalle, että olen tullut ihan kutsuttuna vieraana. Olikin mukava nähdä kymmenittäin tuttuja kepu-ukkoja ympäri maakuntaa. (Nimitys kaikella toveruudella ja rakkaudella).

Halusin mennä mukaan juhlaan osin ihan itsekkäistäkin syistä. Sadoissa työväenyhdistysten juhlissa mukana olleena, olen useasti miettinyt sitä, mitä siellä istuvat toisten puolueiden kunnanjohtajat tai muut silmäätekevät mahtavatkaan ajatella. Nyt sain kokea itse saman.

Juhla oli kaikin puolin onnistunut ja lämminhenkinen. Ohjelmaltaan ja puitteiltaan se ei eronnut mitenkään meidän juhlista ja olikin jälleen yksi osoitus siitä, kuinka poliittiset liikkeet toimivat samankaltaisesti. Juhlapuheen piti "veli Matti" ja hänen puheettaan kuunnellessa, huomasin ajattelevani puolueen arvojen olevan kovin humaanit ja ylevät. Toki mietin myös sitä, miksi se ei valtakunnan politiikassa näy.

Olin mukana juhlassa myös siksi, että halusin osoittaa kepulaisille, kuinka arvostan myös heidän liikkeensä ihmisten tekemää järjestötyötä ja toisaalta, kuinka tärkeänä pidän paitsi puolueidemme välistä yhteistyötä niin kunnallisella kuin maakunnallisellakin tasolla, niin myös niitä hyviä henkilökohtaisia suhteita, joita vuosikymmenien aikana on välillemme syntynyt.

Piirin historiaa kuunnellessani, huomasin tuntevani kovin vähän Maalaisliiton historiaa valtakunnallisestikaan. Yksittäisten poliitiikkojen elämänkerrat ovat toki antaneet osviittaa vaiheista, mutta koko puolueen historia olisi syytä lukea läpi.

Oman perhetaustani (molemmat vanhempani ovat tehneet pitkän päivätyön SDP:n palveluksessa) vuoksi, arvostan myös kovasti sitä pyyteettömyyttä ja uhrautuvaisuutta, jota poliittisen liikkeen piirissä vaikuttavat ihmiset ovat tottuneet tekemään. Jäsenistön aktivointi ja töiden tekeminen yhdessä saman päämäärän vuoksi, on kaikille puolueille yhteistä ja tänä päivänä yhtä vaikeaa.

Kamreeri Niinistö iski jälleen

Torstaiaamupäivän olin pulassa. Puhelimeni oli aivan eri paikassa kuin minä. Koko aamupäivän jouduin sähläämään sen kanssa ja huomasin, kuinka välttämätön kapine se meille edustajillekin on.

Varsinaisen raivon sai aikaiseksi se, kun yritin kokousten välillä etsiä päärakennuksesta toimivaa lankapuhelinta. Työhuoneeni ja avustajani ovat uudisrakennuksessa, jolloin tietojen vaihto hänenekin kanssaan minuuttiaikataulutetussa päivässä, on puhelimen varassa. Uusien puhelinjärjestelmien jälkeen, on moni kollega valitellut myös puhelimen toistuvaa jumiutumista.

Talosta ei siis löydy sellaista puhelinta, jolla voi soittaa. Ainakaan minä en sitä löytänyt. Aikaisemmin puhelinkoppeja on ollut ympäriinsä, mutta nyt kun niissä vierailin, niin huomasin niiden olevan museoituja. Entiset lankapuhelimet toki olivat paikoillaan, mutta mykkinä!

Pelastuksena oli jälleen ala-aulan vahtimestariporukka, jotka antoivat lainata kännykkäänsä. Vaksit vahvistivat myös todeksi oman havaintoni siitä, että kamreeri Niinistön säästämisvimma alkaa todella haitata työntekoa. Annoin palautetta kansliatoimikunnan muutamalle jäsenelle ja esitin toiveen siitä, että asialle tehtäisi jotakin.

Kierrätystä

Kepu on taitava. Tällä viikolla tuotiin julki uutinen, jossa tiedotusvälineille annettiin uusi luu purtavaksi, ministereiden kierrättäminen. Ei ole sattumaa, että samanaikaisesti tuli tieto KRP:n tutkivan lahjusepäilyjä Nuorisosäätiössä ja kannatusluvut ovat ennätyksellisen alhaisia. Huomio halutaan nyt jonnekin muualle, kuin mahdolliseen rikolliseen toimintaan ja puolueen alamäkeen.

Kierrätyksen julkilausujina olivat tuttuun tapaan Kepun viralliset puhuvat päät, Timo Kalli ja Antti Rantakangas. Tämä kaksikkohan on nähty kommentoimassa milloin mitäkin, jotta täydellisen epäsosiaalinen ja ylimielinen pääministeri saa juputtaa omiansa rauhassa jonkun nurkan takana.

Muutamat seuraavat viikot menevät mukavasti siinä, kun arvuutellaan ketkä ministerit saavat lähteä ja ketkä ovat mahdollisia seuraajia. Kuhina eduskunnan kepulaisissa oli eilen aivan silmiinpistävää ja tummiinpukeutuneita (ministerin asu) edustajia näkyi istumassa ajatuksissaan puhelinta tuijottaen kuin palveluunastumiskäskyä odottaen.

Entiseen malliin Timo Kalli ilmoitti tänään aamu-tv:ssä, että tietenkin pääministeri on se, joka asian ratkaisee parhaaksi katsomallaan tavalla. Pääministeri kiirehti jo eräänä päivänä toteamaan, että ei ole tarvetta ainakaan pikaisiin vaihtoihin. Ota näistä nyt sitten selvää!!

Toivoa vaan sopii, että hallituksen jo nyt varsin olematon toimintakyky ja toimintavalmius ei enempää heikentyisi tästä spekulaatiosta. Eilisen salikeskusteluna aikana ministerit loistivat näet jälleen poissaolollaan, vaikka jokainen hallituksen soturi kävi pöntössä todistamassa, kuina HISTORIALLISTA aluehallinnon uudistusta ollaan tekemässä.

Lienevätkö kepun ministerit olleet panniikkipalaverissa jossakin perunakellarissa, kun tähän merkittävään keskusteluun ei ehditty osallistua...

Verosuunnittelua

Maanantaina äimistelimme kaupunginhallituksen kokouksen tauolla kollega Martti Lokan kanssa Kauppalehden etusivua. Sivulla virnisteli onnellinen mikkeliläinen yritysjohtaja Hannu Savisalo, joka otsikon mukaan kehui, kuinka onnistunut verosuunnittelu tehdään.

Tuntui pahalta lukea juttua. Samana päivänä luimme paikallislehdestä, kuinka viime vuoden eniten Mikkelissä ansainneet olivat juuri tätä samaa perhettä. Se ei todellakaan ole paha asia. Olen ilman muuta iloinen toisten menestyksestä, myös taloudellisesta sellaisesta.

Pahan mielen aiheuttaa se, että vuosikaudet olemme kaupunginhallituksessa olleet tekemisissä saman yrityksen kanssa milloin antamassa avustusta balettitapahtumalle, milloin perimässä maksamattomia vuokria, milloin ihmettelemässä perinnässä olevia energiayhtiön laskuja. Nyt viimeisimpänä olemme joutuneet todella erikoiseen tilanteeseen kiinteistökauppojen kanssa. Asian johdosta käydään nyt oikeuttakin.

Ikävää on siis se, että köyhä kaupunki on vuosikaudet joutunut olemaan pakotettu erilaisiin järjestelyihin tämän kansainvälisen yrityksen kanssa. Pakko tulee siitä, että jokainen työpaikka on Mikkelille tärkeä ja päätöksentekijöidä joudumme myöntymään mitä erilaisimpiin ehtoihin, jotta nämä työpaikat säilyisivät Mikkelissä. Monta kertaa olen kuullut puhuttavan jopa uhkailusta ja kiristyksestä näissä yhteyksissä.

Samanaikaisesti yritysjohtaja tekee hymyssä suin verosuunnittelua (verokeinottelua), jolla minimoi oman ja perheenjäsentensä Suomen valtiolle maksamat verot. Pääomatuloveroistahan kunta ei hyödy mitään milloinkaan. Luulen, että oma mittani on nyt aika lähellä täyttymistä. Seuraavan balettitapahtuman avustusanomusta käsiteltäessä, toivon, että moni muukin miettii asiaa vähän toisella tavalla.

Punaista

Viime viikolla oli kaupunkimme ensi vuoden talousarvion eka käsittely. Kahdeksana aikaisempana vuotena olen ollut kaupunginhallituksen jäsenenä talousarviota veivaamassa, mutta tänä vuonna ollessani nyt valtuuston varapuheenjohtaja, en ensimmäiseen käsittelyyn osallistunut.

Tietenkin olen ollut mukana valmisteluprosessissa, niinkuin aina ennenkin. Talousarviota on tehty alkukesästä lähtien. Kaupunginjohtaja on pitänyt meidät puheenjohtajistot koko ajan tietoisina siitä, missä mennään. Suuria yllätyksiä suuntaan eikä toiseen ole näkyvissä. Viime kaudella tekemämme vaikeat ratkaisut ja suunnitellusti toteutetut organisaatiomuutokset ovat olleet helpottamassa tämänvuotista urakkaa.

Lehtiä lukiessani ja muuta informaatiota saaneena, olen kuitenkin joutunut nyt näkemään punaista. Vastakkainasettelun aika ei ole ohi. Edelleen jotkut tahot haluavat hakea valmisteluprosessista heikkouksia, syyllistää virkamiehiä ja etsiä ristiriitaisuuksia talousarvion linjasta. Pettymys siitä, että ei päästä VASTUSTAMAAN kaupunginjohtajan esitystä tai tekemään esitystä veroprosentin kotrottamisesta, loisti viime viikolla Etelä-Eurooppaan asti.

Talousarvion käsittely jatkuu huomenna. Ennen käsittelyn päättymistä ei asianosaisilla ole syytä yksityiskohtaiseen kommentointiin. Ihmetyttää maaninen lörpöttelyn tarve. Ne tiedottavat, joille se asia kuuluu ja juuri silloin, kun on sen aika. Kuvitelma siitä, että on avointa valmistelua se, että höperehditään reaaliaikaisesti valmistelun etenemisestä, on paitsi typerää niin myös vastuutonta. Talousarvioon on voitu vaikuttaa pitkin vuotta, nyt on oltava rauha päätöksille.

Kansanedustajaäitejä

Kansanedustajien eläkejärjestelmästä on noussut haloo. Muistaakseni tämäkin asia on sellainen, joka aina säännöllisesti putkahtelee esiin, mutta jolle ei kuitenkaan ole aikaisemmin tehty juuri mitään. En tunne järjestelmää yhtään, enkä osaa ottaa kantaa siihen, mikä siinä on pielessä tai mikä on oikein.

Keskustelun herättäjänä tällä kertaa toimi vihreiden Janina Andersson, joka oli ilmoittanut jättävänsä eduskunnan seuraavissa vaaleissa. Perusteluina hän kertoi haluavansa viettää aikaa enemmän kouluikäisten lastensa kanssa. En mitenkään halua ottaa kantaa juuri Janina Anderssonin tapaukseen, sillä se ei kuulu minulle.

Otan kuitenkin kantaa siihen, että perusteluina vetäytyä pois työelämästä käytetään lapsia. Olen todella pahoillani kaikkien niiden naisten puolesta, jotka ovat viimeisen sadan vuoden aikana taistelleet meille naisille tasa-arvoisen mahdollisuuden osallistua niin työelämään kuin yhteiskunnalliseen toimintaankin.

Tänä aikana, kun meillä on olemassa päivähoitojärjestelmä, maksuton ja laadukas perusopetus ja elämämme on helpompaa kuin edellisillä naissukupolvilla yhteensäkään, ei voida perustellusti käyttää lapsia tekosyynä luopua työnteosta. Toimimalla näin, leimataan kaikki muut työssäkäyvät äidit vähemmän hyviksi äideiksi ja kuitenkin suurimman osan meistä, on käytävä palkkatyössä pystyäksemme huolehtimaan lapsistamme.

Meitä äitejä on eduskunnassa paljon ja se on hyvä asia. Kansanedustajan työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen äideillekin on mahdollista, ihan kuin minkä tahansa muunkin työn ja perheen yhdistäminen. Jokainen meistä eduskunnassa olevista äideistä tekee työnsä eri tavalla ja itse olen onnistunut luomaan meidän perheelle sopivan systeemin sellaiseksi, että poikani elämä on turvallista ja tasa-painoista, vaikka äiti onkin osan viikosta Helsingissä. Lapsellani on myös isä.

Eikä ole mitenkään vähäpätöistä sekään, että meillä on maassa presidentti, jonka tiedetään yksinhuoltajana kasvattaneen lapsensa täyspainoiseksi aikuiseksi ja joka samanaikaisesti on itse saanut olla mukana monella eri tavalla rakentamassa suomalaista yhteiskuntaa. Jokainen meistä, joka on joutunut tekemään yksityiselämässään väistämättömiä ratkaisuja, tietää sen, että helpommallakin olisi voinut päästä. Siitä huolimatta, meillä kaikilla suomalaisilla äideillä on oltava jatkossakin oikeus elää ja tehdä työtä tasa-arvoisina isien kanssa.

Kirjojen viemää

Lomailu perheen kanssa teki terää. Pojat riemuitsivat lämmöstä ja uima-altaista. Eilinen ilta kotona kuluikin männä viikon lehtiä lueskellessa ja tämä päivä on mennyt niitä sulatellessa. Viikon aikana on lehdissä otettu kantaa asiaan jos toiseenkin.

Lomaviikon aikana luin kahdeksan kirjaa. Valitsin matkalle tarkoituksella sellaista kevyttä hömppää, että en vahingossakaan ajattelisi työasioita. Lukemani Donna Leonin, Outi Pakkasen ja Ilkka Remeksen uusimmat tekivät tehtävänsä. Sen sijaan oma virhearvioni oli itselleni aiemmin tuntemattoman kirjailijan Pauliina Vanhatalon uutuus "Gallup".

Kirja kertoo nuorehkosta naisesta, joka erinäisten vaiheiden kautta päätyy kansanedustajaksi. Kirjassa kuvataan kovin tutuntuntuisesti niin paikallispolitiikkaa kuin poliitikkonaisen perhe-elämääkin. Monet tapahtumista olivat kuin omasta elämästäni ja ehkä siksi en saanut kirjasta paljoakaan irti. Päällimäiseksi tunteeksi kuitenkin jäi tapahtumien kuvaaminen ulkoapäin ja kovin ohuesti.

Olisin helposti voinut antaa kaimakirjailijalle aineksia syvempään kerrontaan ainakin sadan lisäsivun verran. Mutta toisaalta, jäipähän itselleni vielä optio kirjoittaa aiheesta omakin versio. Olen monesti kertonut tälläkin palstalla, kuinka pidän ns. kaksinkertaista blogia. Siihen toiseen kirjoitan yksityisiä ajatuksiani poliitikon työstä ja siviilielämästä. Ne ovat monesti sellaisia, joita ei tule kellekään edes puhuttua. Yhdistämällä nämä blogit, saan aikaiseksi tositapahtumiin perustuvan kuvauksen yhden poliitikon vaiheista.

Istuntovapaa

Viikko 44 on vuosikausien ajan ollut Pohjoismaiden Neuvoston kokousviikko. Silloin kansallisilla parlamenteilla ei ole istuntoja eikä valiokuntia. Puhutaan siis istuntovapaasta viikosta. Kahtena edellisenä syksynä olen ohjelmoinut itseni varsin tehokkaasti maakuntaan, mutta tänä vuonna teen toisin.

Lähden perheeni (Onni ja Muori) kanssa koko viikoksi reissuun. Vahvistukseksi otamme veljenpoikani Eliaksen ja matkaan starttaamme huomenna. Eduskunnan sähköpostijärjestelmien uusimisen jälkeen, ei ulkomailla ole enää mahdollista lukea posteja kommunikaattorista, joten olen todellakin pois pelistä koko ensi viikon. Otan toki puhelimen mukaan ja vastailen siihen aina silloin, kun on mahdollista. Mikäli jollakin on oikein kiireellistä asiaa, niin avustajani Kaija voi auttaa.

Tälle blogipalstalle tulee nyt viikon mittainen tauko, kuten myös twitter-merkinnöille. Etukäteen jo tiedän, että vieroitusoireita kirjoittamatta jättämisestä tulee, mutta eiköhän niistäkin taas selvitä ja sitten viikon päästä olen entistä ehompana:)

Auki ja kiinni

Kauppojen aukioloaikasekoilu alkaa olla historiaa. Eri valiokunnissa on tänä syksynä saatu käsitellä ns. liikeaikalakia ja salikäsittelyyn se on tulossa heti ensi viikon jälkeen. Pitkään talossa olleet edustajat repivät hiuksiaan asian johdosta. Maailma on muuttunut edellisen käsittelyn jälkeen, mutta omaa kantaa on ymmärrettävästi vaikea olla muuttamassa.

Peruskuvio uudistuksessa on siis se, että nyt saadaan yhdenmukaistettua kauppojen aukioloajat sellaisiksi, että kuluttajat tietävät, milloin ne on auki ja milloin kiinni. Uudistuksen vastustajat vetoavat pyhäpäivien rauhoittamiseen, työntekijöiden oikeuteen pitää vapaata ja yhteiskunnan muuttumiseen 24/7 malliseksi.

Itse olen päätynyt kannattamaan hallituksen esitystä, kuten tekee myös Palvelualojen ammattiliitto. Meillä ensimmäisen kauden kansanedustajilla ei ole menneisyyden painolastia tämänkään asian suhteen, joten kannanotto voi olla kummin vaan. Oma ymmärrykseni puolustaa työntekijöiden entistä parempia mahdollisuuksia sunnuntailisiin ja toisaalta arkivapaisiin. PAM on saanut neuvoteltua hyvän paketin, jota voi nyt siis olla tukemassa. On myös hyvä, että laki saadaan voimaan jo ennen joulumyyntiä.

Se aika, jolloin Suomi eli kuusipäiväistä viikkoa on kaukana takana. Vastustamalla tätä lakia, ei saada kelloja kääntymään takaisinpäin. Jo nyt on tietyillä liikkeillä ollut mahdollista pitää ovia auki myös sunnuntaisin ja yksintyöskentelyn vaarat ovat olleet olemassa näissäkin pikkuliikkeissä. Tällä uudistuksella ei myöskään ketään pakoteta ostoksille sunnuntaisin, vaan perheen yhteisen ajan voi ihan vapaasti käyttää muuhun, niinkuin tähänkin asti.

Sámi Oahpahusguovddás

Sivistysvaliokunnassa oli eilen jälleen kerran mielenkiintoinen kuuleminen. Hallitus on antanut Eduskunnalle esityksen laiksi Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta. Sivistysvaliokunta ottaa asiaan kantaa mietinnön muodossa.

Asiantuntijakuulemisessa saimme esitykseen monenlaisia näkökulmia. Kovin monta kertaa ei täällä etelässä tule mietittyä yhden vähemmistökansamme asioita. Nyt meillä on mahdollisuus olla joko edesauttamassa alkuperäiskansan mahdollisuuksia jatkaa kulttuuriaan ja elinkeinoaan tai sitten voimme olla sitä jarruttamassa.

Viime keväinen vierailumme ympäristövaliokunnan porukan kanssa Pohjois-Lapissa antoi ihan uudenlaisen perspektiivin saamelaisten asioihin. Mielestäni tämänkaltaisen rikkaan kulttuurin ja kielen säilyttäminen on meidän kaikkien suomalaisten asia.

Kyvyttömät, haluttomat ja älyttömät

Lähes vuorokauden olemme taas saaneet ihmetellä hallituksen toimia. Vähän kerrallaan ja yks kerrallaan ovat hallituksen puhuvat päät ilmestyneet televisioruutuihin kertomaan meille kansalaisille sitä, kuka ja milloin ja kenen kanssa on tehnyt päätöksen suomalaisten rauhanturvaajien poisvetämisestä Afganistanista.

Tämän päivän kyselytunti ei yrityksistä huolimatta tuonut asiaan yhtään lisävalaistusta. Päinvastoin. Hämmennystä herätti nimittäin myös se, kun pääministeri kertoi kuulleensa asiasta uutisista!? Vihdoin tämän tulisi todistaa, että hallituksella eikä sen yksittäisillä ministereillä ei ole hommat hanskassa. Tällaisessa asiassa ollaan kuulopuheiden ja luulojen varassa.

On ilmiselvää, että aikaisempi kritiikki hallituksen toimintakyvystä on ollut perusteltua. Tässä konkreettinen esimerkki siitä, kuinka asiat vaan tapahtuvat ilman, että ministerit ovat niistä tietoisia. Olisi suotavaa, että hallitus pitäisi jonkinlaisen palaverin edes siitä, kuinka he keskenään tulevat toimimaan ja viestimään. Eikä olisi ollenkaan pahitteeksi, että pohdiskelussa otettaisiin huomioon vaaleilla valitut eduskunta ja tasavallan presidentti.

Syysloma

Koululaisten syyslomat ovat menossa. Tällä viikolla lomaa pidetään ainakin Mikkelissä. Vanhempien suhtautuminen syksyn lomaviikkoon on vaiheteleva. Monet erityisesti pienten koululaisten vanhemmat kokevat kovin hankalana järjestää lapselle koko viikon ajaksi valvontaa ja tekemistä, sillä läheskään kaikki vanhemmat eivät voi pitää lomaa juuri tuona kyseisenä viikkona.

Jaan tämän ongelman. Poikani on neljännellä luokalla eikä todellakaan voi huidella koko viikkoa oman onnensa nojassa päivisin, kun vanhempansa ovat töissä. Lisäripauksen tähän tuo tietenkin niin minulle kuin tuhansille kaltaisilleni se, että lapsen isä asuu eri osoitteessa ja pojan tämänkin lomaviikon hoito on minun vastuullani, enkä voi olla pois töistä.

Pelastuksena niin äidille kuin lapsellekin on seurakunta. Seurakunta on ymmärtänyt ongelman ja on järjestänyt kahden päivän mittaisen leirin. Onni kavereineen ilmoittautui innokaasti Susinemen leirille ja näin tiedän sujuvan mukavasti pari ekaa lomapäivää. Eilen lähdön hetkellä, hän tosin "hieman" kritisoi tulevien rukouksien määrää, mutta lohdutin, että siinä on sitten urakoitu loppuvuoden rukoilut.

Loppuviikko sujuu oman äitini ja veljeni perheeen suosiollisella avustuksella. Ilman tätä turvaverkkoa syysloman järjestäminen olisi todella hankalaa. Läheskään kaikilla tätä verkkoa ei ole käytettävissä ja mielestäni näiden perheiden kannalta olisikin järkevää lyhentää syysloma muutamaan päivään, niinkuin monilla paikkakunnilla on tehty.

Hankalaa

Mikkelissä on vallalla lähes sotatila. Kolmenkymmenen vuoden ajan on kaupunkiin yritetty rakentaa ns. Hänskin tekojääkenttää. Hänski sijaitsee keskellä kaupunkia ja on toiminut jääurheilijoitten ja sunnuntailuistelijoitten kenttänä aina silloin, kun jäädytys on onnistunut.

Oman valtuustourani (9 v.) aikana tekojään rakentaminen entisen tilalle on ollut esillä budjettiasiana kait joka syksy. Muistan, että joskus apulaiskaupunginjohtaja toi hallitukselle esityksen, jolla tekojääkenttä olisi rakennettu Kalevankankaan urheilualueelle. Paikallinen jääpalloseura vastusti tätä suunnitelmaa. Itse sen sijaan monien muiden tavoin tuin ajatusta. Hävisimme ja suunnittelu Hänskin rakentamiseksi jatkui.

Viime kaudella rakentamispäätös vihdoin tehtiin. Rakennustyöt ovat olleet käynnissä lähes yötäpäivää tänä syksynä, kunnes nyt yht'äkkiä pysähtyivät. Lähikatujen asukkaat ovat määrätietoisesti vastustaneet monitoimikentän rakentamista ja ovat nyt valituksellaan saaneet hankkeen pysähtymään.

Heillä on valittamiseensa täysi oikeus, vaikkakin oman ymmärrykseni mukaan itse päätökselle he eivät voi mitään. Asia on kaikkien kannalta todella harmittava eikä nyt keskeneräinen kenttä ole ilo kenenkään silmälle, ei myöskään kaupungin muille veronmaksajille. Vuosikausia jatkunut hanke kaikkine vaiheineen on osoitus siitä, että ainoastaan kunnollinen ja huolellinen valmistelu ja perusteltu päätöksenteko voivat tuoda hyvän lopputuloksen.

Olen jälkiviisas ja totean, että mikäli monitoimikenttä olisi päätetty tehdä Kalevankankaalle, siellä olisi pelattu jo monet SM-tason jääpallopelit. Nyt ovat viisaat neuvot tarpeen siinä, kuinka tästä umpikujasta päästäisiin yli ilman enempiä vahinkoja. Itse olen neuvoton.

Upea pressa

Naisverkoston tilaisuus perjantaina oli vaikuttava. Presidenttimme ei pettänyt ennakko-odotuksia. Lounastilaisuus oli tunnelmaltaan alusta lähtien hyvin välitön ja epämuodollinen. Verkoston tämänhetkinen puheenohtaja Merja Kyllönen (vas.) hoiti homman hyvin ja kokooonpanosta huolimatta (parikymmentä kovaäänistä naista) tilanne oli kontrollissa.

Presidentti Halonen piti alustuksen, joka herätti paitsi tilaisuudessa kysymyksiä, niin myös ajatuksia itsellenikin moneksi päiväksi. Teemat käsittelivät naisen asemaa niin sodassa kuin rauhassakin, niin perheen sisällä kuin työelämässäkin. On ollut ilo ja kunnia olla mukana tekemässä meille noin humaania ja ajattelevaa presidenttiä:)

Lounastarjoilu ei tuonut yllätystä tälläkään kertaa. Keskustelun lomassa nautimme hyvästä salaatista ja kuumasta keitosta raikkaan veden kanssa.

Naiset koolla

Tänään on naisverkoston lounas. Olen ennenkin kertonut siitä, kuinka Apu-lehden ansiokas palsta naisverkostosta vähän liioittelee. Yleensä kokoonnumme sekalaisella kokoonpanolla noin kerran kuussa jonkun mielenkiintoisen alustajan kanssa. Tarjoilu pitää sisällään salaatin ja keiton veden kera. Kokouspaikkana on työmaaruokalamme kabinetti. Kiireiset kansanedustajat tulevat ja menevät kukin oman aikataulunsa mukaan.

Tänään on erikoistapaus. Alustajaksemme eli vieraaksemme tulee Tasavallan Presidentti ja kokous pidetään puhemihen edustustiloissa. Olemme saaneet (ihan syystäkin) ohjeet siitä, kuinka meidän tulee olla ajoissa paikalla, eikä tilaisuudesta poistuta ennen presidenttiä. Odotan tilaisuutta mielenkiinnolla.

Ihmettelyä

Viikko sitten laitoin meidän maakuntalehteen Länsi-Savoon mielipidekirjoitukseni koskien Yle-veroa eli mediamaksua. Olen tottunut odottelemaan julkaisua useita päiviä, sillä lehden yleisönosastopalsta ei ole kovin suuri ja ihmiset ovat aktiivisia kirjoittelemaan.

Joskus on käynyt myös niin, että olen sählännyt lähettämisen kanssa, jolloin juttu ei koskaan ole mennyt edes perille. Siitä viisastuneena olen ottanut tavaksi soittaa vastaavalle toimittajalle ja tiedustella, että onhan teksti perillä ja että milloin mahdetaan julkaista.

Näin soitin taas tämän viikon keskiviikkona. Järkyttyneenä kuuntelin toimittajan vastausta, että juttua ei aiotakaan julkaista! Ihmettelin ja äimistelin, sillä mieleeni ei ole koskaan edes tullut se vaihtoehto, että kansanedustajien tekstejä ei kaikkia julkaistaisikaan. Siihen olen toki oppinut, että tiedotteita ei julkaista kuin valikoiden, mutta että mielipidekirjoituksia ei automaattisesti julkaista, oli minulle uutta.

Perusteluna oli se, että asia ei ole enää oikein ajankohtainen ja että kirjoituksessani ei ollut mitään uutta. Olen eri mieltä. Tälläkin viikolla on lehdessä ollut useita mediamaksuun liittyviä yleisönosastokirjoituksia ja toisaalta, meille edustajille kaikille tulee kymmeniä sähköposteja päivässä liittyen tähän aiheeseen.

Äimisteltyäni asiaa hetken, jouduin tietenkin antamaan asiassa periksi. Lehtihän tekee juuri niinkuin parhaaksi näkee. Toimittajan epäilys siitä, että olisin "riemastunut" asian saamasta käänteestä, oli liioiteltu. Lohdutin häntä ja sanoin, että reaktioni oli ainoastaan kymmenesosa siitä, minkälainen hirmu voin olla oikeasti riemastuessani.

Laitan tekstin nyt kuitenkin kotisivulle muiden mielipidekirjoitusten jatkeeksi ja palautetta siitäkin voi antaa, niinkuin kaikista muistakin teksteistä ja ajatuksista.

Kyselytunti

Eilinen kyselytunti oli vaihteeksi napakka. Ensimmäistä kertaa kuulin puhemiehen antavan meille myönteistä palautetta. Kysymykset olivat pääasiassa lyhyitä ja vastauksetkin pysyivät lähes kaikki sallitussa minuutissa.

Meidän ryhmän ensimmäinen kysymys koski opettajien lomautusta ja sitä kautta kuntataloutta. Sain napattua jatkokysymyksen ja siinä kysyin ministeri Virkkuselta ministeriön linjausta koulujen peruskorjaushankkeiden rahoittamista rakennusaikaisena eikä jälkirahoitteisena, niinkuin nyt tehdään.

Vastaus ei vastannut kysymykseen, mutta kyselytunnin jälkeen, sain ministerin pysähtymään ja hän auliisti kertoi lisää näkemyksiään. Mielestäni logiikka ei ole ihan kestävä. Kunnat joutuvat velkaantumaan ja nostamaan veroprosenttejaan jonkun yhden peruskorjaushankkeen vuoksi, kun toisaalta kuntia kannustetaan laman aikana aikaistamaan hankkeitaan. Rahoituksen myöntäminen rakennusaikaisena helpottaisi ja nopeuttaisi korjauksia. Näin myös sivistysvaliokunta lausunnossaan ensi vuoden talousarvioksi painotti.

Kampanjakatto

Joidenkin tahojen jo pitkään odottama Tarastin työryhmän esitys hallitukselle vaalirahoituslain uudistamiseksi tuli ulos eilen. Ymmärtääkseni aivan yksimielisiä työryhmän jäsenet eivät olleet. Pikaisesti lueskelin eilen esityksen pääkohdat läpi ja ainakin näin ollen, siihen voi olla tyytyväinen.

Yhdeksi eripuran aiheeksi on noussut kampanjakaton asettaminen. Yksittäisen ehdokkaan kohdalla enimmäismäärät ovat eduskuntavaaleissa 50 000 ja kunnallisvaaleissa 10 000. Närää on herättänyt se, että summat ovat samat riippumatta vaalialueesta. Tässä olisikin pienen kritiikin paikka, elleivät nämä rajat olisi niin korkeat.

On aivan eri asia käydä vaalikampanjaa pitkien etäisyyksien maakunnissa, kuten Etelä-Savo tai Lappi, kuin Uudellamaalla ja Helsingissä. Näissä jälkimmäisissä pääsee liikkumaan julkisilla kulkuneuvoilla koko kampanjan ajan ja lisäksi kansanedustajat voivat käyttää heille/meille maksutonta HKL:n korttia. Meillä ns. maalaisilla vaalikiertueet on käytävä omilla autoilla ja omilla kustannuksilla.

Nähtäväksi jää, tulevatko lehtitalot nostamaan vaalimainoshintojaan, sillä jos jossain Pohjanmaalla viime vaaleissa suurimmat kampanjat käytiin 100 000 euron summilla, niin lehdille jäävä kate tulee tulevaisuudessa olemaan pienempi elleivät hinnat vastaavasti nouse. Villi veikkaukseni on, että ainakaan lehdet eivät tule tästä uudistuksesta kärsimään.

Päällystakki

Eilen illalla lopetin työnteon huoneessani poikkeuksellisesti jo 18.30 maissa. Olin saanut jo keväällä varattua lipun Ryhmäteatterin Päällystakki -esitykseen ja näytös oli eilen. Onneksi oli lippu ja onneksi tuli mentyä. Muutoin olisin saattanut jälleen jämähtää nyhväämään työhuoneeseen liian pitkäksi aikaa.

Pitkästä aikaa teatterikokemus oli kaikin puolin nautittava. Omaan mielentilaani sopivan hauska (todella hauska) ja kuitenkin kovin puhutteleva. Suosittelenkin kaikille kyselemään peruutuspaikkoja, sillä esitykset ovat olleet loppuunmyytyjä jo pitkään.

Eduskunnan kerhoista on puhuttu julkisuudessa hyvinkin vähättelevään, naureskelevaan ja moitittavaan sävyyn. Omat kokemukseni kerhotoiminnasta ovat kovin vähäiset, mutta ainakin Teatteri-ja näytelmäkerho tekee koko talon henkilökunnalle tarpeellista työtä varaamalla erilaisiin teatteriesityksiin lippuja, joita jokainen talossa työskentelevä voi halutessaan itselleen (avec) OSTAA.

"Lahjapolitiikka 2009-2010"

Eduskunnan kunnan sisäinen tiedote sai aikaan naurunrämähdyksen. Kansliatoimikunta on nyt viisaudessaan, kun saivat edellisellä kaudella tilatut viinit ratkaissut jotenkin, tehnyt päätöksen eduskunnan lahjapolitiikan tiukentamisesta ja lahjapalvelukäytännöistä. Päätös varmaankin tuli tarpeeseen, sillä en ainakaan minä ole aikaisemmin tiennyt lahjapolitiikan olemassaolostakaan.

"Lahjapolitiikasta 2009-2010" päätettiin siten, että "kansanedustajien ja virkamiesten eduskunnan edustajina vastaanottamat, arvoltaan yli 100 euron lahjat ovat eduskunnan omaisuutta ja niistä ilmoitetaan lahjakirjanpitoon".

Ymmärtääkseni olen kansanedustajana eduskunnan edustaja jatkuvasti, liikkuessani milloin missäkin. Tarkoittaakohan tämä ohjeistus nyt sitten sitä, että kun kierrellessäni pitkin maakuntaa, on minun aina kysyttävä saamani ruisleivän, villasukkien, kalapaketin tai kunnan historiateoksen HINTA.

Kuka niiden viimeksi saamieni punaisten villasukkienkin arvon pystyy määrittelemään? Lämpivyydeltään ne ovat ainakin tuhannen euron arvoiset. Miten arvo määritellään Puulalta pyydetylle kalalle; lasketaanko siihen kalastajan työkustannukset, kuljetuksesta aiheutuneet kulut vai ainoastaan kilohinta torilla myytynä??

Tarkoittaako tämä sitä, että minun on tuotava kaikki nämä saamani muistamiset, joita itse arvostan korkealle, niin eduskuntaan ja joku muu suorittaa sitten KATSELMUKSEN, että onko arvo yli vai alle 100 euroa?

Mielestäni kansliatoimikunta on nyt kyllä sotkeutunut ohjeistuksessaan hiukan epäoleelliseen. Jos en tietäisi ja tuntisi porukkaa, voisin jopa epäillä, että uusi "Lahjapolitiikka 2009-1010" on kirjoitettu sen jälkeen, kun ensin kollektiivisesti on saatu em. viiniongelma ratkaistua...

Kuntaa ja koulutusta

Eilen illalla piipahdin Savonlinnassa. Siellä paikallinen opettajien ammattijärjestö piti syyskokoustaan. Olin kutsuttuna kertomassa ajankohtaisia kuulumisia sivistysvaliokunnan näkökulmasta.

Kiireisestä aikataulustani huolimatta, saimme aikaan napakkaa keskustelua. Kerroin muutamasta hallituksen esityksestä, jotka kuntien opetuspuolen budjeteissa tulisi ymmärtää ottaa huomioon. Kuntataloudesta puhuessamme, emme voineet välttyä puhumasta lomautuksista.

Savonlinnassa on ilmeisen hyvä tilanne (Savonrannasta johtuen), sillä lomautuksiin ei ilmeisesti olla menossa, vaikka taloustilanne kaupungissa onkin huono. Mikkelin ja muiden kuntien jo tekemät lomautukset saivat yleisöltä kritiikkiä ja tietenkin ihan aiheesta.

Kysyin porukoilta perusteluja sille ehdotukselle, että lailla kiellettäisiin opettajien lomautus. Asia on nimittäin koko muun kunnan henkilöstön kannalta epäreilu, jos yksi ammattiryhmä jätetään lomautusten ulkopuolelle. Järkevä kuulemani perustelu oli se, että ne kunnan työntekijät, jotka työskentelevät suoraan ihmisten (lapset,vanhukset, sairaat) parissa, välttyisivät lomautukselta. Toisaalta, jäljelle jäävä joukko on kovin pieni, eikä tavoiteltu taloudellinen hyöty tule näin ollen suureksi.

Lomautukset kaikkinensa on siis huono keino talouden oikaisemiseksi. Yhtenä äärimmäisenä keinona muiden keinojen kanssa me Mikkelissä teimme sen viime vuonna ja nyt näyttää siltä, että se oli kaiken tuskan väärtti. Olemme saaneet taloutemme suunnan muuttumaan, mutta se vaatii edelleen uusia toimia. Lomautuskikka on meidän osalta vaan nyt loppuunkäytetty.

Rakenteiden uudistaminen on käynnissä ja yhteistyötä yli kuntarajojen on pyrittävä lisäämään joka sektorilla. Samat lääkkeet tulisi ottaa käyttöön muissakin kunnissa, uskoakseni myös Savonlinnassa. Pelkällä veroprosentin nostolla emme tule pärjäämään, veronmaksukykyiset ovat Etelä-Savossa harveneva luonnonvara ja mikäli emme saa uusia, ei meitä pelasta edes 50 %:n verot. Kaikkinensa veropolitiikka tulee miettiä uusiksi siten, että saisimme paremmin ohjattua kunnille sellaisia rahavirtoja, jotka nyt kunnantalon kiertävät kaukaa. Näitä ovat esim. pääomaverotulot.

Derivaatat kehiin!

Työviikko jatkuu tällä kertaa ihan väärässä maakunnassa. Lähden nimittäin pian Turun junaan, sillä Naantalissa pidetään nyt viikonloppuna valtakunnalliset matematiikanopettajien koulutuspäivät. Olen lupautunut paikkaamaan kollega Paasiota siellä ja kertomaan eduskunnan ajankohtaisista asioista sivistyksen näkökulmasta.

Onni viettää tätä viikonloppua isänsä kanssa, joten olin aivan joutavana lähtemään seikkailulle Varsinais-Suomeen. En olekaan sillä kulmalla käynyt vuosiin, joten otetaanpa ihan opintoretken kannalta tämäkin reissu.

Koulutuspäivien ohjelma näyttää olevan tosi monipuolinen ja tiivis. Mietin vielä junassa omaa esitystäni ja sitä, paljastanko paikallaoleville matikkaneroille oman säälittävän surkean matematiikan ymmärrykseni. Ehkä se paljastuu ihan kertomattakin:)

Raivona

Eilen illalla kämpillä, kun olin muutenkin pahalla päällä, raivostuin. Toivottavasti naapurit eivät kuulleet kiroamistani. Sähköpostiin oli näet tullut viesti, jossa kehotettiin avaamaan linkki. Viestin lähettäjän nimi vaikutti jotenkin tutulta, joten poikkeuksellisesti avasin linkin.

Jouduin jonnekin Aamulehden verkkosivuille, jossa asianomainen henkilö (Marja-Liisa Lempinen tms.) hyvin inhottavaan tyyliin reposteli meidän kansanedustajien hänen kirjeeseensä lähettämiään vastauksia.

Saamme jokainen päivittäin useita satoja sähköposteja, joista osa on tavallisilta kansalaisilta, jotka haluavat tietää mielipiteemme tai haluavat kysyä muuten vaan jotakin. Itse olen pyrkinyt vastaamaan kaikille asiallisille ja nimellisille. Vastauksien kirjoittaminen ei käy käden käänteessä, vaan vaatii jokapäiväisen rutiinityön lisäksi aina oman pysähtymisensä.

Suurin osa kansalaiskirjeen lähettäneistä on aivan tosissaan ja arvostavat sitä, että kirjeeseen vastataan edes lyhyesti. Itse olen halunnut palvella tälläkin tavalla. Olen aivan raivoissani edelleenkin siitä, että meidän työtämme ei tässäkään muodossa arvosteta ja että meidän kustannuksella tehdään asiallisissa yhteyksissä törkeällä tavalla pilaa.

Pahoillani olen siitä, että tällainen tarkoitushakuinen ihmisten nolaaminen on nyt ulottunut myös meihin asiakaspalvelijoihin. Itse aion jatkaa kirjeisiin vastaamista, mutta tiedän, että jotkut kollegat jättävät sen vähänkin tästäedes tekemättä. Tämäkö on sitä arvokasta ja avointa tiedonvälitystä ruokkivaa toimintaa?

SATA kesää,tuhat vuotta....

Kyselytunnit alkavat todellakin toistaa itseään. Ministereiden vastauksista puhumattakaan. On ihan sama, kuka kysyy mitä tahansa, niin vastaukset aloitetaan sanoilla "työryhmä", "komitea" ja "selvitys".

Tänään meidän ryhmän ensimmäinen kysymys käsitteli valtion henkilöstöpolitiikkaa ja esimerkkinä viimeaikainen THL:n kokema irtisanomisten aalto. Vassareiden kysymys koski omaishoitoa.

Molemmissa olivat vastaajina Hyssälä (kesk.) ja Risikko (kok.). Molemmat kiemurtelivat vaustauksiensa kanssa ja kumpanenkin meni jälleen SATA-komitean taakse. Samaa hokemaa kaikista sosiaali-ja terveydenhuoltoon liittyvistä asioista olemme saaneet kuulla vuositolkulla. Uudistuksia ja parannuksia luvataan, mutta niiden kerrotaan olevan SATA-komiteassa. Miksi??? Milloin ne meinataan tuoda ulos sieltä???

Ihmiset odottavat parannuksia joihinkin epäkohtiin ja niitä on hallituksen suulla luvattu tehdä. Mystinen SATA-komitea on nyt se mantra, jota hoetaan ja kuvitellaan, että ihmiset tyytyvät siihen. Väärä luulo. Varmasti monet muutkin kuin minä alkavat kyllästyä tähän väistelyyn ja toivon mukaan paine hallituspuolueiden suuntaan saisi aikaan muutoksia.

Tunnin aikana ehdin moneen otteeseen mielessäni hyräillä jotakin humppabiisiä: "Sata kesää,tuhat yötä..." Nyt on ilta piloilla, kun tämä renkutus jäi soimaan päähän ja tuo mieleeni koko ajan sen, kuinka maan hallitus pakoilee vastuutaan sosiaali- ja terveydenhuollon epäkohtien korjaamisessa.

Kuin kaksi marjaa

Jommalla kummalla kanavalla oli aamu-tv:ssä peräkkäin pätkät kahden maan pääministeristä. Ensin kerrottiin Italian Silvio Berlusconista ja häneen kohdistuvista rikosepäilyistä. Berlusconin kommentteja luonnehdittiin ylimielisiksi ja uhoaviksi. Myös minun mielestäni ne olivat sellaisia.

Seuraavaksi uutisissa puhuttiin Suomen pääministeristä. Hänen talossaan oli joku rakennusmestari tehnyt "katselmuksen" pääministeriin kohdistuvien lahjusepäilyksien kumoamiseksi. Aamu-tv:ssä referoitiin myös iltapäivälehteä, jossa todettiin, että "puhtaat paperit".

Näiden kahden pääministerin edesottamukset ovat erikoisen yhteneväisiä. Kumpaakaan ei tunnu hetkauttavan se, että toistuvasti on epäiltynä jostakin vilunkipelistä ja, että syyllinen epäilyihin löytyy aina jostain muualta. Yhteistä on myös ylimielisyys ja ylivertaisuuden tunteen osoittaminen muuta maailmaa kohtaan.

Erilaista on se, että toista me suomalaisetkin olemme paheksuneet jo vuosikausia. Naureskellen ja ihmetellen olemme seuranneet sitä, kuinka italialaiset voivat olla niin hölmöjä, että eivät saa yhtä kansallista imagoaan heikentävää tekijää pois pelistä, vaan antavat hänen vuodesta toiseen pullistella milloin milläkin forumilla.

Voi olla, että samanlaista ihmettelyä meitä suomalaisia kohtaan tunnetaan nyt jossain päin maailmaa. Tulisikohan suomalaisten itsensä ajatella jotakin...?? Olisiko syytä kertoa keisarille jotakin hänen vaatetuksestaan...??

Ikävä juttu

Pari päivää sitten kuulimme, että eduskunnan urheilukerhossa on epäilys varojen väärinkäytöstä. Epäilty, eduskunnan virkakuntaan kuuluva henkilö, olikin jo tunnustanut syyllistyneensä rikokseen. Ikävä juttu kaikkinensa.

Olemme olleet tässä talossa kuin lintukodossa ja tottuneet luottamaan virkamiehiimme tilanteessa kuin tilanteessa. Itsekin olen huolettomasti jättänyt työhuoneen oven aina auki, lompakot ja kassit milloin mihinkin, luottaen siihen, että täällä on niin henki kuin omaisuuskin turvassa.

Tästä ikävästä (inhimillisestikin tosi ikävästä) tapauksesta huolimatta on vaan todettava, että suureen henkilöstömäärään mahtuu siis täälläkin monenlaista tallaajaa. Uskon, että kyse on ainoastaan yhden ihmisen väärinkäytöksestä, eikä loppuja virkamiehiä tule leimata. Eipähän virkamiehetkään ole meitä kansanedustajia moittineet silloinkaan, kun joku meistä 200 on tehnyt väärin.

Lähellä, mutta kaukana

Etelä-Savon kansanedustajat saimme olla äsken vastaanottamassa Kangasniemen kunnan lähetystöä yhdessä hallintovaliokunnan pj Tapani Töllin (kesk.) ja poliisiylijohtaja Paateron kanssa. Kunnan luottamushenkilöt ja tietenkin kuntalaiset ovat todella hädissään siitä, että heiltä aiotaan viedä viimeisetkin poliisin palvelut kunnasta.

Huoli on tietenkin ymmärrettävä. Poliisihallinnon uudistustarpeen ymmärrän myös ja olen valmis tukemaan sitä tavoitetta, että uudistuksella saadaan tehostettua ja järkevoitettyä toimintaa. Tavoite tulisi vaan toteuttaa sillä edellytyksellä, että ihmisten kokema turvattomuus ei lisäänny ja että erityisesti hätätilanteessa poliisin paikalle pääseminen ei kestäisi liian kauaa.

Kunnan edustajat olivat varustautuneet hyvin ja kertoivat, kuinka kaavailtu uudistus tulisi käytännössä toimimaan negatiivisella tavalla. Samankaltaista viestiä olemme saaneet kuulla myös oikeaa kenttätyötä tekeviltä liikkuvilta poliiseilta, jotka kokevat, että hälytysmatkat ovat liian pitkät ja avun saanti kestää liian kauan.

Sovimmekin kansanedustajaporukalla, että varaamme Mikkelin poliisilaitoksen päällikön luo audienssin ja yritämme saada hänet vakuutettua siitä, että maalaisjärki tulisi ottaa käyttöön tässäkin uudistuksessa. Poliisiylijohtaja tuki meitä tässä ajatuksessa.

Luottamusta

Olen saanut viime viikon torstain jälkeen selitellä usealle eri taholle sitä, miksi demarit äänestivät vaalirahatiedonannossa tyhjää. Porvarit ovat asian ympärillä riekkuneet kuin viimeistä päivää ja suotakoon se heille. Ääni kellossa muuttunee vielä.

Tosiasiassa meidän äänestyskäyttäytymisemme oli aivan looginen. Oma esityksemme luottamuksesta oli ensin ja silloin äänestimme ei. Toisena pontena oli kristillisdemokraattien ponsi, johon he olivat luikauttauneet sellaisia asioita, joita me ryhmänä emme voineet hyväksyä. Olimme pakotettuja äänestämään tyhjää.

Tämän saman äänestysjärjestyksen junailun oli laittanut merkille myös Hesarin Unto Hämäläinen viikonlopun kirjoituksessaan. Näinhän se meni ja mikäli järjestys olisi ollut toinen, olisimme äänestäneetkin toisin viimeisessä äänestyksessä. Pelaamista siis, mutta tällaistahan tämä on:)

Itse asia ei siitä pahene tai parane, äänestimmepä miten tahansa. Luottamus pääministeriin on mennyt ja ihmetyttää tietenkin se, kuinka muut ryhmät voivat edelleen pitää hallitusta ja pääministeriä tilanteen tasalla olevana. Vanhasen touhuilujen ja selittelyjen ja ylimielisen käytöksen jälkeen alkaa Ilkka Kanerva todellakin vaikuttaa pyhimykseltä.

Koululainen

Tänään on ollut kirpeän syysaamun ja aurinkoisen Helsingin siivittämänä vauhdikas päivä. Ollessani aamulla bussissa, Onni soitti riemuissaan; olin unohtanut, että heillä oli lukujärjestyksessä muutos ja hänen olisi pitänyt herätä vasta tuntia myöhemmin. Parempi näinpäin, edellinen mokani oli päinvastainen ja hän myöhästyi ensimmäisen tunnin verran.

Poika ei ollut moksiskaan, jäihän hänelle runsaasti aikaa aamulla touhuta koiransa kanssa. Muutoinkin neljäsluokkalaiseni suhtautuu varsin rennosti koulunkäyntiin ja se on mielestäni ihan hyvä. Monta kertaa nimittäin meidän opettajien omat lapset joutuvat käymään kaksinkertaisen koulun, kun opet eivät malta olla opettamatta kotonakaan.

Taannoin kerroin "huolestuneena" ranskan kokeista; ne menivät epäilyksistäni huolimatta hyvin. Erikoisen koukeroisella käsialalla oli opettajan tulkinnan mukaan saatu oikeat sanat mudostettua ja lopputuloksena oli 9. Poika on tyytyväinen, kun osaa jo nyt enemmän kuin äitinsä.


Tavanomaisen kokousrumban lisäksi olen saanut tehtyä paljon kirjallisia hommia.